Minä teininä.

Yläasteen alkaessa olin sellanen perus kiltti, olin hiljaa ja kuuntelin tunneilla - tai siltä ainakin näytin.

Ehkä sitten kasilla mä ja mun yks parhaista kavereista alettiin mölöttään ja pölöttään enemmän tunneilla ja olin varmaan kovaäänisimmästä päästä siellä. En kylläkään vastausten annossa mitä opettaja kysy, vaan kaikessa muussa. Silti oon onneks ollu aina muita ajatteleva ihminen, enkä oo haukkunu opettajia tai muutakaan sellasta häiriköintiä.
Tässä vaiheessa viimestään alettiin kavereitten kanssa pyöriin paljon kylällä. Meiltä kun oli sinne matkaa joku 9km, niin kesät, syksyt ja keväät poljettin aina naapurissa asuvan, mun parhaan kaverin kanssa kylälle ja etenkin kotiin. Talvella oli aina riski, jos oltiin oltu vähän juhlimassa, kun jomman kumman porukat tuli sitten tietysti autolla hakeen kotiin.
Näin jälki käteen en muista kuinka usein alkoholi on ollu mukana kuvioissa, melko usein kuitenkin, mutta ei ihan joka viikonloppusesti.
Mulla on ollu  kotiintulot ajat ja melko hyvin mä oon niitä aina noudattanu. Varmasti osansa tehnyt se, että tällä naapurissa asuvalla parhaalla kaverilla oli samanmoiset säännöt kun mulla, välillä vanhemmat niitä yhessä sitte sopikin.

Vaikka talvella olis ollu kuinka kylmä, niin ulkona on silti värjötelty. Lyhyissä takeissa, ilman pipoja ihan ehdottomasti ja varmaan ilman hanskojakin. Ai luoja sentään. Siihen aikaan juotiin usein Ofeliaa koska se oli halpaa. Pari kertaa siitä överit vedettyä - jossain puskassa oksentamisen jälkeen, pelkästään sen haistamisesta jo tuli huono-olo.

Me ollaan kuitenkin oltu harmittomia nuoria jos niin voi sanoo. Ei olla rikottu kenekään omaisuutta eikä ainakaan tahallaan häiritty muita ihmisiä.
Välillä kyllä sattu pieniä ylilyöntejä alkoholin kanssa ja niistä seuraamuksista sitten kärsittiinkin kun jäätiin kiinni juomisesta.

Pahin kiinni jääminen oli, kun pyydettiin jotain pulsua hakeen meille juotavaa. Hänhän haki ja fiksusti otettiin juotavia vastaan baarin edessä - jonka poke sitten soittikin poliisille.
Poliisit pysäytti meiät kylällä kävelemässä ja siinä sitä oltiin. Aamulla soitti vanhemmille ja kaikenlisäks sossussakin piti kerran käydä juttelemassa, onneks asia jäi sen jälkeen siihen.

Ysillä taisin olla kun tutustuttiin uuteen kaveriporukkaan, josta yhestä tulikin mun sen ajan poikaystävä. Sillon siirryttiin ulkoo pois ja kotibileitä oli yleensä sitten jonkun tän uuden porukan luona, Sillon tais alkoholi jossain määrin olla melkein joka viikonloppusta, tai ei ehkä ite juonu joka viikonloppu mutta sitten oli muitten mukana hengailemassa.

Mä oon ollu meistä sisaruksista se hankalin murkkuikänen, mutta en koe että olisin ollu ihan hirveen hankala, Oon riidelly ja vängänny eniten porukoitten kanssa, millon mistäkin. Varsinkin mun isää ärsytin usein tahallani vänkäämällä millon mitäkin turhemmasta asiasta. Myös ne kotiintulot ajat oli joskus aikamoista vääntöö, sekä se että saiko mennä jonkun luo yöksi (mikä ehkä oli aika selvää että sillo oli joku taka-ajatus, miksei voinu kotiin tulla) Enää en kyllä muista, että minkä ikäsenä ne kotiintulo ajat on sitten jääny pois.
Mä oon ollu myös niin jästipää, että etelän reissuille en oo suostunu lähteen, muutakun vasta 18 vuotiaana. Sitä ennenhän oli ihan super hienoo, kun sai olla kotona. Ikinä en kyllä kotona mitään bileitä pitäny.

Meillä ei ollu kotona rangaistuksena arestia, mikä tuntu sillon olevan melko yleinen menetelmä. Jos jäi juomisesta kiinni, olit seuraavan viikonlopun kotona arestissa ja sen jälkeen kaikki taas normaalisti.
Ei, ei meillä vaan. Kotiarestissa en muista olleeni ikinä. Tää tuntukin sillon epäreilulta, mäkin olisin halunnu olla yhen viikonlopun kotona ja sen jälkeen kaikki olis ollu kun ennenkin. Mutta meillä asiasta puhuttiin, sen jälkeen yleensä myös siitä että nyt luottamus on menny eikä voi enää luottaa mun sanaan tässä asiassa. En joutunu siis jäämään kotiin, mutta esim. tiukempi kotiintulo aika jonkinaikaa, enemmän kyselyitä mun menemisistä jne.

Minkälaisia teinejä te ootte ollu? :)

Joulua ja kamera ongelma.

Joulu tuli ja meni taas hirmusen kovalla vauhdilla loppujen lopuksi. Ollaan yleensä menty mun vanhemmille jo 23 pv, mutta Pimulla pukkas taas nuhaa ja sen seurauksena korvatulehdus, niin siirrettiin sinne meneminen vasta aattoon, ihan silläkin että jos yöllä olis Pimu itkeskelly paljon, se olis häirinny varmasti kaikkien muidenkin unta.

Aamulla kun sinne mentiin, oli tonttu tuonu lapsille muutaman paketin kuusen alle. Etenkin J oli niistä ihan innoissaa, Pimu ei ehkä vielä ymmärtänyt koko tonttu juttua ;) Tykkäs kuitenkin repiä ja käännellä paketteja. Me ei jaettu missään vaiheessa kaikkia lahjoja kerralla, vaikka pukki kävikin. Aateltiin että J jaksaa paremmin keskittyä paketteihin, eikä mee vaan siihen että paketit revitään äkkiä aukia.

Viiden aikaan joulupukki tuli ja toikin suurimman osan lahjoista. Pukin kanssa oltiin sovittu, että se voi vaan tuoda säkit sisälle, hetken jutella ja sitten lähtee, me jaettiin lahjat ite.

J:n ehdottomia lemppareita tais olla Legot, Pimun oli varmaankin "haukku", mikä kävelee ja maukuu. Niin tosiaan, kissa se oikeesti on.

Kun lahjat oltiin avattu, hetki niitä tutkailtiin ja sitten löytykin mummun ja papan olkkarissa olevasta isosta arkusta lisää lahjoja, tontuthan niitä oli käyny jossain vaiheessa sinne laittamassa ;)

Illemmalla käveltiin hautuasmaalle, siellä on niin kaunista kun on kynttilöitä on hirveesti. Kas kummaa, sen jälkeen vielä tontut olikin jättäny pari säkkiä terassille lahjoja ;)

Jouluruokaa ja muuta ruokaa, suklaata ja karkkia on kyllä nyt niin masut pullollaan.

Joskus luin, että jos järkkäriä ei osaa käyttää, sillä saa huonompia kuvia kun mitä tavallisella pokkarilla. Se tuli huomattua. Ihan oikeesti, joulukuvia kun selailin koneelta niin otti kyllä päähän. Hyviä ja tarkkoja kuvia saan kyllä varsinkin ulkona luonnonvalossa ja päivisinkin sisällä kun luonnonvaloo riittää. Mutta sitten illemmalla, voi luoja. Salaman kanssa toki joo, mutta sitten kuvista tulee tyhmän valottuneita. Kertokaa nyt tyhmälle, millä asetuksella sisällä pitäis kuvata, että kuvista tulis hyviä??

Kotiin tultiin 25pv ja eteinen täyttykin kivasti kaikista laatikoista ja roskista. Pimu sai 3 pakettia duploja, jee. J:n lempparit sitten tosiaan olikin Lego poliisiasema, Turtles auto sekä Chima paketti. Oikeen puolimmaisessa kuvassa Pimu ja "haukku".

Äidin lempparit lasten lahjoista oli Pimulle ihana paita, merkki on mulle uusi mutta niin ihastuin tohon että kävin googlettamassa jo merkistä lisää. Merkki on Mala.
Toinen mun lemppari on lapsille pyytämäni Fjällräven reput. Mietin ensin riittäiskö vaan mini reput, mutta sitten tulin siihen tulokseen että normaali kokoset on paremmat, niin menee sitten monta vuotta ja jollain reissuillakin mahtuu hyvin tavaraa. Sehän voi olla että eskarissa tai kouluiässä nämä ei kelpaakkaan vaan pitää saada jotkut kivalla kuosilla olevat, mutta eiköhän nääkin joskus kelpaa :)

Muita lahjoja en kuvaillu, enkä jaksa alkaa luetteleenkaan.
Ite sain muutaman lahjan ; veromodaan, ikeaan ja new yorkeriin lahjakortit, Kinuskikissan sekä 875g pirpanan tarina kirjat, soittorasian sekä sitten toivomani Vichyn meikkivoiteen ja kasvojen puhdistuaineen.

Ihana joulu kaikenkaikkiaan :)

Mikä tippu?

Meillä ei olla jouduttu keskusteluun kiroilusta, tai kirosanoista lapsien kanssa vielä ollenkaan. Tai sanotaanko, että niin mä oon luullu.

Tänään aamupalalla J sano yhtä äkkiä "vittu on se sana, mitä ei saa sanoo."
Mietin hetken aikaa, että mitä kommentoin asiaan. Sanoin sitten että : ei saakkaan, mutta missä oot keskustellu asiasta. No J sitten kerto että joku päivä oli isi sanonu ettei sitä saa sanoo. (J oli siis ilmeisesti sillon täräyttänyt kyseisen sanan)

Oikeestaan on melko ihmekkin, että meillä ei oo kirosanoja ikinä ennen lipsahtanu lapsien suusta. Itelläni on joku automaattinen suodatus kun oon lasten kanssa, melkein voisin sanoo etten kiroile ikinä niitten kanssa ollessa.
Kerran kun yks auto meinas ajaa mun kylkeen, niin sillon lipsahti helvetti suusta, kun pelästyin niin paljon.
Mutta, asia erikseen onkin sitten isimiehen kielenkäyttö, jolla lipsahduksia sattuu hieman useemmin kun joku asia ei onnistu. (Ei meillä kukaan kiroo kokoajan, tai normaali puheessa käytä kirosanoja, en sitä tarkota.)

Lapsena meillä kotona ei olla kiroiltu, paitsi ehkä harvoin jos jotain on sattunu. Teini-iässä muistan muutaman kirosanan tulleen, jostain meiän hölmöyksistä :D En tiedä mikä siinä on, tottumus ja kunnioitus omia vanhempia kohtaan ehkä, mutta vielä tänä päivänäkään en kiroile yleensä vanhemmilleni, paitsi sillon jos hermot on todella menny johonkin asiaan.

Lapsien kiroiluun oon kuullu monenlaisia eri vinkkejä elämän varrella. Moni tuntuu suosivan sitä, että kiroilua ei huomioida, siihen ei kiinnitetä huomioo. Se varmasti toimiikin osalla lapsista, ainakin sellasissa ketkä vaan innostuu kielloista enemmän.
Mietin vaan sitä, että jos kiroiluun ei kiinnitetä huomioo, eikä sitä kielletä, niin mistä lapsi tietää vittu sanan olevan pahempi kun vaikkapa sana tuoli?
Meillä ei varmasti J tiedä tai osaa eritellä kirosanoja, ellei sille erikseen sitten sano sellasen lipsautettuaan että se on ruma sana eikä sellasia kuulu puhua.

Tällä hetkellä meillä on kerrottu, että sitä sanaa ei kuulu sanoa. Mitä sitten jos suuttuessa kirosanoja aletaanki viljeleen kohta 5 vuotta täyttävän puolesta enemmänkin, siihen parasta toimintapaa en vielä oikein tiedä.

Onko muilla kiroiltu lapsuuden kodissa, kiroillaanko nyt? Onko lapsi joskus lipsauttanut kirosanoja?

(edullinen) joululahja vinkki.

Joooo, mä tiedän. Just viimeks kirjotin, että enempää jouluhössötystyä ei tänne tuu. Mutta perun nyt kirjotukseni, vielä tän yhen postauksen osalta! :D

Nimittäin, törmäsin niin kivaan lahjavinkkiin facebookissa. Tää sopii erityisen hyvin isovanhemmille/muille tärkeille ihmisille ketkä on lasten elämässä. Ihan Pimun ikäsen kanssa ei välttämättä vielä toteutus onnistu (tai ei ainakaan meillä onnistuis Pimun kanssa, sanavarasto ei oo vielä tarpeeks laaja) mutta kunnolla puhuvan lapsen kanssa.

Niinkin yksinkertanen juttu, kun pyytää lasta kertoon kivoja asioita/millasena lapsi näkee kyseiset ihmiset/mitä tykkää tehdä kyseisten ihmisten kanssa. Kirjottaa asioita pienille paperin paloille, rullaa paperit ja nauha ympärille. Sitten kaikki kauniiseen purkkiin ja kansi kiinni.

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Pakko myöntää, vaikka kuinka jouluihminen oonkin, niin alkaa ehkä tulla jo joka tuutista yli joulujutut :D Silti nyt, tämän yhden postauksen verran höpöttelen jouluunkin liittyvää, mutta sitten saa joulujutut olla tässä, paitsi meidän joulusta kirjottelen varmaan joulun jälkeen.

J ja Pimu tykkää hirveesti kattella youtubesta Lohtu biisiä. Onko kaikille tuttu? Tämä ihana, Lastensairaalan hyväksi tehty kappale.
J:n kanssa on ollut puhetta, että sillä kerätään rahaa uuteen sairaalaan, mitä sairaat lapset tarvii. Kerran J mietti onko kaikki videolla olevat lapset sairaita ja tokas "minä sain paljon papalta rahaa kun tein mökillä hommia, en tarvi niitä vaan voin antaa ne tonne." (Jos nyt tarkkoja ollaan, niin rahasummahan tais olla 5 e, mutta ajatushan se tärkein on <3)

Niimpä kun Facbookissa törmäsin kuvaan, missä oli lahjotuksesta saatu diplomi, päätin heti että sellaset tilataan lapsille, ostan kehykset ja laitan joulupukin konttiin.
Me lahjotettiin 100kpl nauloja kummankin lapsen nimissä, eli noi n. 10e/lapsi.

(diplomin löydät täältä)

6.6.2015 järjestetään Megakonsertti, minne on tarkotus ihan lähipäivinä varata kaverini kanssa liput.
"Olympiastadion mukana talkoissa ja rakentamassa suomalaista tulevaisuutta

Olympiastadion ja Uusi lastensairaala tukiyhdistys 2017 ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Olympiastadionilla toteutetaan Live Aid Uusi Lastensairaala 2017 -megakonsertti 6.6.2015.

Stadionilla esiintyvät Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle sävelletyllä Lohtu-kappaleella kuultavat artistit. Lavalla nähdään poikkeuksellisen laaja joukko Suomen suosituimpia tähtiä ja taiteen ammattilaisia: Tuomas Holopainen, Cheek, Chisu, Jari Sillanpää, Jenni Vartiainen, Jesse Kaikuranta, Johanna Kurkela, Jorma Uotinen, Juha Tapio, Lauri Tähkä, Lauri Ylönen, Lilli Paasikivi, Matti Salminen, Pekka Kuusisto, Peter Franzén, Riki Sorsa, Samu Haber ja Samuli Edelmann. 

Artistit esittävät konsertissa Lohtu-kappaleen lisäksi myös omaa musiikkiaan. Konsertin säestyksestä vastaa muun muassa Kansallisoopperan taiteilijoista koostuva yli satahenkinen orkesteri sekä kuoro, kapellimestarinaan Radion Sinfoniaorkesterista tunnettu Hannu Lintu. Olympiastadionin lavalla nähdään myös Kansallisbaletin taiteilijat."

Onko muut lahjottanut/ostanut jotain Lastensairaalaa tukevia tuotteita? :) Onko joku muu kenties suunnitellut lähtevänsä myös tonne konserttiin?

Toinen viikko koulussa.

Nyt viedään tosiaan viimesiä, toisen koulu viikon kohdalla. Viime viikolla meillä oli perjantai etäpäivä, tällä viikolla maanantai. Ens viikolla mulla on koulua vaan ti ja ke, joten rankkaa ei vielä oo ollut. Ens jaksoo sitten odotellessa...

Etätehtävänä saatiin ammattietiikan tehtävä, mikä tuntuukin melkosen haastavalta. Pohtia piiloarvoja, ihmiskäsitystä ja arvoja. Mulla on rima korkeella, varsinkin ensimmäisen jakson aikana, mikä käsittelee lapsia ja nuoria. Koska sain työtodistukseeni päiväkodista kiitettävät arvosanat ja vielä sanalliset kehut, mulle tulee oleen tooooodella suuri pettymys, jos harjottelussa ja näyttöviikolla onkin jotain mätää mun arvioijan mielestä, enkä sais kolmosta.
Arvosteluasteikko kun on nykyään 1-3, se on mun mielestä ihan tyhmä. Tuntuu että 3 pitäis jo osata kaikki, vaikka oppimassahan me vasta ollaan. Kakkonen tuntuu huonolta, koska oon tottunu arvosteluasteikkoon 1-5, missä tietenkin kakkonen ei ollu enää hyvä numero.

Lapset on vielä ollu kotona ja päiväkoti niillä alkaa 5.1 Joulunpyhät inhottavasti sekottaa tutustumista, ens viikon lopussa käydään tutustuun mutta tiedä sitten mahtaako suurta hyötyä olla kun sitten ollaan taas joulunaika kotona ja sen jälkeen "kylmiltään" sitten hoitoon.
Pimu ei oo suuremmin reagoinu mun poissaoloon, toki on ehkä enemmän sylissä ja hakee välillä huomioo läpsimällä. J sen sijaan on ollu vähän itkusampi, varsinkin iltasin. Kaikki pienetkin asiat alkaa itkettään (esim. legot ei pysy niinkuin hän haluaa) ja välillä sitten puhuu kuinka on ikävä eikä haluis että mä lähen kouluun. Itelle tulee tosi kurja olo, mutta toisaalta J on jo kohta 5 vuotias ja pidän sitä jo hyvänä aika mennä päiväkotiin, vaikkakaan se ei tällä hetkellä itteeni lohduta.

Meillä on valittavan osaamisalaks vanhustyö tai sairaanhoito ja huolenpito. Mua olis eniten kiinnostanu lapset ja nuoret, mutta sitä vaihtoehtoo meillä ei tossa ole. Avoimin mielin menen harjotteluihin, ties vaikka tykästyisinkin vanhuspuoleen vielä enemmän (vaikka nyt on vaikee kuvitella niin). Koulutuksen kesto on meillä 1.12.14-21.9.2016. Mikäli saan hyväksiluettua edellisistä opinnoista valinnaisia, niin koulu loppuu vähän aiemmin.

Koulun jälkeen ei raaski tehä oikein mitään. Ei viitti lähtee mihinkään ilman lapsia (huomenna on kyllä ripsihuolto!) ja tuntuu ettei aikaa oo oikein mihinkään, vaikka koulu loppuukin jo klo 15. Netissäkään ei kerkee niin paljon pyöriin ja onkin outoo illalla tajuta että hei, mä en oo facebookkia selannu koko päivänä! :D Luonnollisesti täälläkin on tullu käytyä vähemmän, eikä joka päivä, mikä saa aikaan sen, että kun kirjautuu sisään ja on monia uusia tekstejä luettavana niin on jotenkin sekava olo. Ei tiiä mistä alottais, vaikka järjestyksessä aina luenkin kirjotukset. Hankala selittää. Mutta älkää siis ihmetelkö jos en kommentoi joka postausta, koitan kommentoida ainakin siihen minkä ootte viimesimpänä kirjottanu <3

Hey brother!

Mulla on kaks veljee. Isoveli ja pikkuveli. Musta tuntuu, että mulla on aina ollu joku erityinen side pikkuveljeen, sen takia koska se on nimenomaan pikkuveli. Joku suojeluvaisto tai mikä lie.

Meillä on 6 vuotta ikäeroo, tai viis ja puoli jos tarkkoja ollaan. Koska oon aina ollut tosi lapsirakas, pienempänäkin tykkäsin hoivata mua pienempiä, niin mähän oon ollu ihan intopiukassa kun oon saanut pikkuveljen. Ja taidokkaasti oon kuulemma sillon hoitanukkin pikkuveljee. Ajat on varmaan muuttunu melko paljon, koska muistanpa joskus ala-astellaa hakeneeni rattailla pikkuveljee päiväkodista, jos oon päässyt aikasin koulusta. :)

Perhe ja sukulaiset on mulle tosi tärkeitä, enkä osaa tai edes haluais eritellä kuka on missäkin tärkeysjärjestyksessä. Mutta siltikin, pikkuveljeen tää suhde on jotenkin erityinen. Sen teinivuosina oon välillä huolehtinu sen menemisistä (en kuitenkaan mitenkään pakosta, mun vanhemmat on kyllä aina hoitanu huolehtemisen, mutta tää on vaan tullu mulle ihan itekseen) ja muutenkin pärjäämisestä. Pikkuveli on meidän Pimun kummi ja molempien lapsien elämässä ollut alusta lähtien.
Oon ilonen siitä, että meiän suhde on pysyny sisarellisena, eikä olla erkaannuttu. Yhessä voi nauraa, kettuilla toiselle ja välillä vähän tiuskiakkin jos on huono päivä jommalla kummalla.

Voin luottaa sen apuun ja se varmasti tietää, että isosiskoon voi aina tarvittaessa turvautua <3


"Hey brother
There's an endless road to be discovered
Hey sister
Know the water's sweet but blood is thicker
Oh, if the sky comes falling down, for you
There's nothing in this world I wouldn't do

What if I'm far from home?
Oh brother I will hear you call
What if I loose it all?
Oh sister I will help you back home
Oh, if the sky comes falling down, for you
There's nothing in this world I wouldn't do"

(Avicii - Hey Brother)

Toivon, että J:lle ja Pimulle muodustuu erittäin lämpimät ja läheiset välit. Sisarussuhde on jotain niin arvokasta ja hienoo. 

Lapset ravintoloissa tai terasseilla.

Mä luulen olevani aika tarkka toisinaan alkoholin käytön kanssa, kun lapset on mukana. Alkoholi ei oo meillä mikään mörkö, mitä ei saa ikinä lapset nähdäkkään - päinvastoin, mun mielestä on tärkeetä näyttää tervemalli käyttää alkoholia. Saunakalja on mun mielestä ihan normaalia sekä ruuan kanssa viinin/oluen juonti. Tosin, meillä ei juoda ikinä ruuan kanssa viiniä, olutta tai oikein mitään muutakun maitoo. Mutta jos ollaan jossain muualla, ei mua häiritse muiden ruokajuomat. Alkoholista ei tarvi tehdä mitään suurta numeroo, kun sen käyttökin pysyy lasten nähden normaali rajoissa.

Oon miettinyt kuitenkin monet kerrat omaa, hieman ehkä outoa ajatusmaailmaani. Kesällä ihmiset käy enemmän terasseilla nauttimassa auringosta ja kylmästä juomasta - normaalia. MUTTA, jostain syystä täällä, omassa koti kaupungissani (tai edes viereisessä kaupungissa) en vaan osais mennä lasten kanssa istumaan terassille. En edes juomaan sitä yhtä. Luultavasti en edes juomaan limpparia. Terasseilla kyllä tykkään käydä, mutta kavereitten kanssa, ilman lapsia.
Sitten taas mun ajatusmaailma muuttuukin, jos ollaan jossain reissussa. Ulkomailla ei tunnu yhtään oudolta mennä käymään jossain terassille istumassa, kuumuuden takia pitääkin juoda välillä, jos omaa vesipulloo ei satu raahaan kokoaikaa mukana. Tietysti lapsien kanssa paikkaa katsois ehkä vähän tarkemmin, mutta en oo vielä sellaseen ruokapaikkaan törmänny, mihin en vois terassille lapsiani viedä.
(Voisin kai korjata taas sen verran, että ite en juo yleensä yhtä/muutamaa. Terassille mennessä ulkomailla, otan aina Cokista tai muuta limua, alkoholia sitten vain kun on tarkotus viettää iltaa kavereiden kanssa.)

Onko kellään muulla samanlaista ajatusmaailmaa? Käyttekö terassilla perheen kanssa koskaan?

Tästä päästään sopivasti ravintolassa käymiseen lasten kanssa.
Kreikassa huomas kesällä suuren eron, miten lapsiystävällisiä muualla ollaan. Ravintolassa henkilökunta leperteli aina lapsille, ohi kävellessään jäi ilmeileen niille ja naureskeli lapsien ilmeille. Muuu ravintolan asiakkaat katteli lapsia ystävällisesti hymyillen, osa myös pelleili ilmeillä omasta pöydästään.

Suomessa tälläseen harvemmin törmää. Ei täälläkään työntekijöt oo töykeitä ollu, mutta samanlaista palvelua saa oli lapset mukana tai ei. Muista asiakkaista puhumattakaan....
Toisaalta ymmärrän kyllä sen, jos kyse on hienosta ravintolasta.

Itse en veisi lapsiani oikein hienoon paikkaan, missä on hiljasta ja ihmiset juttelee toisilleen tyyliin kuiskimalla. Musiikki soi taustalla, eikä mistään kuulu suurempaa meteliä. Yhtä äkkiä tän kaiken rauhallisuuden katkasis meidän Pimun kiljuminen, kun lusikka ei pysynytkään pystyssä lautasella. Öööh, juu ei kiitos meitä sellaseen paikkaan.

Me käydään melkein aina Pancho villassa, kun käydään jossain syömässä koko perheellä. Se on mun mittapuulla perus heseistä, mäkeistä ja raxeista asteen hienompi paikka, mutta ei vielä liian hieno esimerkiksi siihen, että lapset saa opetella käytöstapoja :D

Silti mun mielestä jokapaikassa, olisi suotavaa että muut kanssa syövät ihmiset otettaisiin huomioon. Jos ruokia joutuu jonottamaan lähemmäks tunnin, on oletettavaa että pienet ei sitä jaksa hiljaa odottaa. Sillon me käännytään pois ja etsitään toinen paikka. J on jo sen ikänen, että ymmärtää mitä saa tehdä ja mitä ei. Se ei enää karju mielenosotuksena, vaan osaa jo sanoo jos joku asia ärsyttää. J:n saa hiljaseks puhumalla. Usein käydään syömässä kaveri pariskunnan kanssa, kellä on samanikäset lapset. Jos poikien meno yltyy kovaääniseks leikkimiseksi ja juoksemiseksi, siinä vaiheessa mun mielestä on vanhemman tehtävä viheltää peli poikki.

Mun aikana muut lapset on tervetulleita perus ravintoloihin, eikä muiden lapsien äänet häiritse.
Mutta, jos joskus menisin ILMAN lapsia rauhallisesti toisen aikuisen kanssa syömään hienoon paikkaan, niin kieltämättä voisi olla että itteeni vähän lapsien kiukuttelun ja kyllästymisen äänet häiritsis...

Joulua kotiin.

Tänään oli ensimmäinen koulupäivä. Tosi kivalta vaikutti meiän luokka, kovin ollaan eri ikäsiä mutta tosi hyvin tultiin juttuun ainakin nyt aluks :) Toivottavasti koko opiskeluajan, eiköhän. Etäpäiviä on ekassa jaksossa ihan mukavasti ja koitankin mahd.paljon pitää sillon lapset kotona ja saada tehtäviä tehtyä illalla. Tai edes lyhyempää päivää päiväkodissa.

Koulujutuista enempi sit kun ollaan päästy kunnolla alkuun.

Tänään kaivettiin varastosta joulukortiste laatikko. Me ei olla ikinä joulua kotona, mutta tykkään silti vähän laittaa joulua tunnelmaa kotiin. Olkkariin ja keittiöön vaihtu verhot ja valoja tuli muutamia.

Ostoksia kouluun.

Ainahan löytää jonkun kivan syyn shoppailuun, kun vaan mieli tekee. Koulun alku olikin mulla nyt sitten hyvä syy lähtee kaupoille, ihan senkin takia että ehittäis ostaan nyt suurin osa joululahjoista pois ja että saisin itelleni uusia, rentoja kouluvaatteita.
Housuille mulle ei niinkään oo tarvetta, paitsi cubukselta olisin voinu kotiuttaa kollarit. Kyllä, kollarit kouluun :) Ne oli jotenkin ihanat, ei mitkään lökömallin kollarit vaan naiselliset ja sivuissa oli painettuna vaaleenpunasia tähtiä. Jostain syystä en niitä kuitenkaan ottanu.
Paidatkin oli malliltaan rennompia, sellasia millä on kiva lähtee kiireisenä aamuna kouluun.

New Yorkerista. Vasemman puoleinen on oikein kunnolla rento, se oli alessa ja kokoja oli jäljellä vaan L. Ihastuin siihen kuitenkin (osittain hintansa takia) eikä se päälläkään näyttäny mitenkään tyhmän isolta. Onneks nyt on kaupoissa paljon ylisuuren mallisia paitoja. :)

Nämä Cubukselta. Siellä oli hyvä tarjous, nää oli 9e/kpl kun normi hinta olis ollu 24,95/kpl. Mä oon jo pidemmän aikaa kattellu tälläsiä kolitsipaitoja, mutta en oo jotenkin osannu ostaa yhtäkään.

Kirppikseltä löysin Onlyn takin mikä makso vaan 10e, tarvetta mulla ei ehkä olis ollu, kun ostin juuri hetki sit saman mallisen Vilasta, erivärisenä vaan. Mutta eihän niitä talvitakkeja voi liikaa olla?

Henkarissa roikkuessa tää vaan näyttää tyhmältä, ei voi mitään. Pintakaan ei oikeesti oo kiiltävä, vaan salama teki siitä tollasen.

Sitten se suurin hankita, edessä huomenna tai viikonlopun aikana. Nimittäin läppäri. Koneella tehtäviä juttuja tulee varmastikkin oleen, joten koneen pitää olla kunnossa. En ihan luota tähän meiän vanhaan läppäriin, niimpä uus on ostettava. Mä oon niin surkee tällästen kanssa kun vaan olla voi. Kauheesti en oo valmis maksaan, kun se tulee vaan koulutehtävien tekoon, en tarvi mitään mega hienouksilla olevaa.
Gigantin sivuilta oon kattellu tällästä:

(pahoittelut kuvan surkeesta laadusta.)

Kyseessä HP 15-r068no 15"6, mikäli toi jollekkin muulle kertoo enemmän kun mulle :D

Gigantin sivuilla on tälläsiä tietoja;

Sujuvalla suorituskyvyllä varustettu HP 15.6" kannettava sopii päivittäiseen työskentelyyn.

• Intel Celeron N2830 prosessori
• Intel HD Graphics
• 4 GB RAM / 500 GB tallennus

Office 365 Personal kaupan päälle.

Luulisin tän olevan siis passeli mun tarpeisiin mitä koneelta tarvin....?

Putket vai ei?

Pimu sai putket korviinsa vuoden ikäsenä, eli tämän vuoden huhtikuussa. Putket olikin aikamoinen pelastus ja korvatulehdukset loppu putkien myötä samantien.

Muutakin hyötyä putkista kenties oli. Varmaksihan en voi tietää, oliko vaan tuuria että oppimiset ajottu samaan aikaan, mutta niin oon kuullut että jatkuvat korvatulehdukset voi häiritä tasapainoo, puheenkehitystyä sekä tietenkin ymmärrystä jos ei kuule kunnolla.

Viikko putkien laitoin jälkeen Pimu alko yhtä äkkiä käveleen pitkiäkin matkoja. Tosin, hän käveli tasan sillon kun itseä huvitti :) Konttaamalla pääsi nopeemmin ja helpommin. Jos edessä veti työnnettävää leikkiautoo, sitä Pimu tykkäs taapertaa kiinni.

Myöskin puheen ymmärrys parani sillon selkeesti ja omia sanojakin alko pikkuhiljaa tuleen enemmän ja enemmän.
Putkia laittanut lääkäri sanoikin, että kuulon olisi pitäny parantua nyt huomattavasti. Sen verran sitkeetä limamömmöö oli ollu kummatkin korvat täynnä, ettei edes imulla ollu meinannu saada puhtaaks. Ja toki, meidän tietämättä, tulehdus oli ollut sillonkin.

Ennen putkituspäätöstä mä mietin ja pohdin. En tiedä miks asia tuntu hirvittävän isolta, vaikka kyseessä kuitenkin ihan normaali operaatio mitä tehdään paljon. Varmaan se nukutus jännitti eniten. Googletin ja etin tietoo, kyselin lääkäriltä (tyhmiä) kysymyksiä. Onneks kuitenkin päädyttiin siihen, että putket korviin laitettiin.

Ennen putkitusta Pimulla oli usein räkätautia ja valitettavan usein tulehdus menikin myös korviin. Ennen putkitusta tulehduksia ehti olla vajaa vuoden aikana 6kpl. Näin sanottuna se ei enää niin hirveen suurelta määrältä kuulosta, mutta sillon se kyllä siltä tuntui. Asiaan tietysti vaikutti se, että ihan pienenä vauvana ei tulehduksia ollutkaan onneks, vaan ne alko vasta myöhemmin ja sitten niitä alkokin oleen usein.
Räkätautia on kyllä putkituksen jälkeenkin ollut, mutta korviin ei oo menny.

Nyt Pimu on reilu viikon ollu nuhassa ja yskässä, välissä vähän kuumeessa. Kuume on onneks lähteny mutta nuha ja yskä pysyny. Pari yötä on heitelly tutteja lattialle keskellä yötä ja itkeny. Totesin tänään, että nyt saa tutit lähtee jos on tutti show tollaseks menny. Aattelin kuitenkin varmuudeks käydä lääkärissä, vaikka en uskonu että tulehdusta olis, eihän korvat oo vuotanu.
Tulos olikin, että toinen putki oli tukossa, toinen oli irti. Lääkäri nyppäs irronneen putken (ja kehu muuten kovasti, ettei yksikään lapsi oo olli niin reipas putken irrotuksessa. Vähän hätkähti mutta ääntäkään ei päästäny <3) ja tulehdushan sieltä sitten löyty :(

Nyt harmittaa kovasti, varsinkin kun päiväkodin alotus on tosiaan tammikuussa edessä, alkaako siitä taas armoton sairastelu kierre. Onneks putket voi sitten uusia jos siltä näyttää, mutta kurjaahan se on jos toinen on jatkuvasti kipeenä.

Onko muiden lapsilla putkia, onko ollut hyötyä?

Kuulumisia

Niin siinä kävi, että pääsin kouluun. Jee :)
Päiväkoti paikat tuottaa tällä hetkellä suurta stressiä. Täällä on muutama päiväkoti tosi huonossa kunnossa, huono sisäilma. En halua niihin pistää, mutta huonolta näyttää kun päiväkoti paikat on niin täynnä :(( Vieläkään ei oo tullu päätöstä, mihin lapset joutuu/pääsee. Puheluita oon soitellu monia ja taas monia eri alueitten johtajille. Toivottavasti ens viikolla ollaan viisaampia asian suhteen.
Ens viikko onkin sitten viimenen mun "loma"viikko ja sit alkaa uurastus koulun parissa.

Tänään oli taas vallan ihana herätä, kun ulkona oli LUNTA <3 Mäkin olin siitä niin innoissani, että ulko-ovi avattiin jo ennen kymmentä ja hilpastiin pihalle.
Kaivettiin varastosta rattikelkka ja lähettiin heittään pieni lenkki. Kyllä tuli ihan sopivan kuuma kiskoo perässään +30kg koko matkan.

Pimukaan ei enää pelänny lunta ja oli tyytyväisenä kelkan kyydissä koko matkan ajan. Sen jälkeen jäätiin vielä pihaan touhuileen ja juoksenteleen.

Molemmilla lapsilla nenät vuotaa ja yskittää kovasti. Yskä puskee varsinkin yöllä ja J:llä ulkona juostessa. Sais mennä nopeesti ohi, vaikka tätä nää plussa kelit kai on että pöpöt jyllää kokoajan.

Mukavaa viikonloppua :)

Valinnanvapaus

Nyt tulee kirjotusta raskaammasta aiheesta. Jos on kovin herkkä, ei kannata tekstiä lukee eikä lukee linkkiä Iltalehden sivuille.

Hetki sitten törmäsin tähän kirjotukseen. Kirjotus oli kovin surullinen ja sai ajatteleen asiaa kaikkien kannalta. Vanhempien, kätilön sekä tietenkin pienen viattoman vauvan kannalta.

Iltalehden kirjotuksen lopussa kerrotaan, että nyt on kansalaisalote käynnissä, jolla haetaan sitä että aborttien tekemiseen tulis hoitohenkilökunnalla omantunnonvapaus. Eli terveydenhuollon henkilökunnalla olis vapaus olla tekemättä abortteja eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella.

Niinkun jutussa kerrotaankin, kätilölle oli jäänyt traumoja tapahtuneesta eikä hän pysty enää työskentelemään sillä saralla. Ymmärrän täysin, että tollanen asia ei oo helppo kenellekkään, kukaan tuskin on niin kova kallio että se ei hetkauttaus mihinkään.
Oon kuitenkin sitä mieltä, että valinnanvapaus on huono juttu. Jos kaikilla hoitohenkilökunnalla olis vapaus olla tekemättä niitä, riittäiskö täällä ihan oikeasti ihmisiä, ketä niitä suostuis tekeen? Kukaan ei varmasti nauti tilanteesta millään tavalla.
Jos lääkäri ei uskonnollisen vakaumuksen takia vois tehdä verensiirtoa potilaalle, olisko sekään oikein? Missä sitten menis raja, mikä on riittävän hyvä syy kieltäytyä tekemästä tiettyjä asioita.

En tiedä onko mielipiteeni hieman jyrkkä. Siltikin oon sitä mieltä, että kun on kätilöksi opiskellu, on varmasti tienny että kätilön työ ei valitettavasti aina oo vaan sitä ihanaa kun vauva syntyy terveenä ja kaikki menee hyvin. Siinä(kin) työssä joutuu kohtaan erittäin vaikeita asioita, eikä ammatti varmasti sovikkaan kovin herkille ihmisille.
Oon myös sitä mieltä, että jos uskonto/joku muu vakaamus vaikuttaa jotenkin työntekoon, sillon on väärällä alalla. Aika erilainen vertaus, mutta ei siivoojakaan voi eritellä että hän ei suostu vessoja siivoomaan vaan tekee vaan siistit työt. Kirurgin on tehtävä kaikkensa pelastaakseen ihminen, vaikka hän tietäis että kyseinen potilas on kouluampuja joka on juuri tappanut muita ihmisiä. Poliisin on osattava kohdella ihmisiä samanlailla, ei voi mätkästä turpaan kun saa kiinni raiskaajan tai muun hirveän teon tehneen ihmisen.

Itse en ymmärrä aborttia ehkäsykeinona. Leikitään tietoisesti asialla, ei käytetä ehkäsyä ja kun sitten raskaus saa alkunsa onkin vaihtoehto automaattisesti raskaudenkeskeytys.
Ymmärrän kuitenkin vahinkoraskauksista johtuvat raskaudenkeskeytykset (esim. elämäntilanne sellainen, ettei siihen lapsi sopisi, nuori/vanha äiti yms) tai tietenkin vanhempien oman harkinnan mukaan sairas/vammainen sikiö.

Raskas aihe, mihin ei yhtä yksiselitteistä oikeeta vastausta olekkaan.

Mitä mieltä te ootte, olisiko valinnanvapaus hyvä tässä asiassa?

Muistolaatikot

Muistolaatikoiden tilapäis virkaa toimitta kenkälaatikot, jotka on tällä hetkellä isompien laatikoiden sisällä. Säästettävistä vaatteista oonkin tehny jo aiemmin postauksen, joten niitä en nyt kuvaillu vaikka tuolla laatikossa nekin nykyään majailee.

Laatikot on ostettu Ikeasta, joku päivä olis tarkotus että J piirtäis ja kirjottais nimensä tohon oman laatikkonsa kanteen. Muistona jää tietysti myös vauvakirjat, valokuva-albumit ja kirjat, ristiäislahjat yms.

J:n laatikosta löytyy; 

-Leluja. Brion formula on ostettu ensimmäiseltä ulkomaan reissulta (mentiin Pärnuun), naama helistin ja amppari helistimet saatu äitiyspakkauksesta sekä liberon laukusta.

-Ristiäisissä, sekä 4 vuotta täytettyään seurakunta antoi kirjan sekä Raamatun. Kastekynttilä säästetty.

-Ristiäis - sekä synttärikortteja.

-Vaippa

-Muutama perintökoru

-Oma traktori kaulakoru

-Neuvolakortti

-1v synttärikakun kynttilä

-Puoli vuotiaana saatu esine/taideteos, toi lapsen käden muotonen. (en nyt keksi miksikä tuota pitäis nimittää)

-Tuliaisena saatu norsu

-Taka ryttysenä näkyy kirjekuori, jossa mun kirjottama kirje. Harmi kun tänkin hoksasin vasta 4 v synttäreiden jälkeen, että joka vuosi olis kiva kirjottaa kirje.

Pimun laatikosta löytyy;

-Kastekynttilä, ristiäisissä poltettu kynttilä sekä saatu kirja.

-Pimun tuliaisina saama Brion helistin sekä brion kassissa tullu lelu (harmikseni en kyllä ihan tarkkaa muista, tuliko juuri tämä Pimun kassissa)

-Vaippa.

-Neuvolakortti, reippausdiplomi putkituksesta sekä lääkärin kirjoittama teksti, kun Pimu joutui mahataudin takia nesteytykseen Tayssiin.

-Muutama ristiäislahja näkyy kuvassa.

-1v kakun päällä olleet converse koristeet

-1v juhlissa kiertänyt ystäväkirja.

-Tutti

-Sairaalaranneke

-Ristiäiskortteja sekä synttärikortteja.

-Perintökoru sekä oma kaulakoru.

-Samanlainen käsi taideteos mikä myös J:llä on.

Mitä kaikkee te ootte säilyttänyt, vai ootteko mitään?

Päiväkoti ahdistus

Kirjotuksen tarkotuksena ei oo nyt arvostella päiväkotia, tai muitakaan hoitomuotoja. Saatika sitten muita vanhempia kenen lapset on hoidossa. Kirjotuksen tarkotuksena on ainoostaan, päästä purkaan omia ajatuksia ja ahdistusta asiaa kohtaa.

J:n kanssa aikoinaan päiväkodin alotus kävi niin vauhdilla, että kunnon tutustumiskautta ei saatu. Osaltaan varmaan sen takia, sopeutuminen sinne kesti niin kauan.
Nyt olisinkin halunnut muutaman viikon rauhallisen laskun päiväkoti elämään. Ensin käydä yhessä tutustamassa, sitten lapset alottais parilla tunnilla yksinään ja siitä sais pikku hiljaa pidennettyä aikaa. Eikä niin että lapset sinne suoraa 8h päivä.

J on jo sen verran iso, että hänen puolestaan ei tarvi jännittää niin paljoo. Se ymmärtää kun kerron, että äiti menee kouluun ja hakee heti koulun jälkeen pois.
Mutta Pimu, se pikku palleroni :'( Mä en voi olla miettimättä, mitä pienen ihmisen päässä liikkuu kun se riuhtastaan turvallisesta kotielämästä, uuteen ja pelottavaankin paikkaan. Ihmiset on vieraita, ja niiden sylissä pitäis harmitusitkut itkee ja saada puhallukset pipeihin. Miten se osaa käsitellä asiaa, että äiti jätti mut tänne eikä raukkapieni ymmärrä minkä takia. Entäs sitten, kun se alkaa käsittään että sinnehän joutuukin 5pv/viikossa eikä loppua näy.

J:lle en koe enää päiväkodista olevan haittaa. En ajattele sen olevan hyödyksikään, koska kerhossa saa varmasti samoja valmiuksia mitä päiväkodissakin. J:n elämä ei varmasti mullistu tästä niin paljoa, vaikka toki hänelläkin tulee suuri ero sitten olemaan, kun ei enää kotona äidin kanssa vietä suurinta osaa päivästään.

Mä koitan saada päähäni sitä kunnolla, että nyt on se aika kun pitää muistaa nauttia ihan täysillä näistä viimesistä hetkistä, kun vietetään kaikki päivät yhessä. Se olis vaan niin kovin helpompaa itekkin tajuta kunnolla, kun sais varmuuden että alkaako se koulu vaiko ei.
Ei enää myöhäsiä aamuja, rauhallisia aamupaloja ja yöpuvuissa hillumista. Lattialla makoilua ja leikkimistä, kirjojen lukemista ja päiväunille viemistä.
Pimu on kyllä erittäin hankalassa iässä, sanoisinki että on aika tyytymätön moneen asiaan. Sen suhteen voin myöntää, että luultavasti päivät menis helpommin mulla, kun olisinkin koulussa osan aikaa. (Selvennyksenä, helppous ei kuitenkaan ikinä olis mulle syy pistää lapsia hoitoon)

Mä en enää ikinä tuu saamaan tätä aikaa takasin. Tää on jotain niin kovin arvokasta, minkä perään tiedän jo nyt haikailevani sitten, kun toisenlainen arki koittaa.

Ahdistaako muita töihin/kouluun meneminen ja lapsien hoidon alottaminen, vai ootteko ihan hyvillä mielin menossa?

Soveltuvuuskokeet

Kävin tänään Lähihoitajan soveltuvuuskokeissa.
Postissa tuli etukäteen täytettäviä lappuja ja vähän mitä päivän aikana tapahtuu. Lapuissa luki, että pitää varautua siihen että koko päivä menee pääsykokeissa ja että omaa vuoroo voi joutua odotteleen muutamia tunteja.

Päivä menikin oikein sutjakkaasti ja lähin kotiin jo ennen puolta päivää.
Mulla oli jännittyny fiilis ennakkoluuloista mitä olin keränny googlettamalla soveltuvuuskokeista. Niitä on varmasti paljon erilaisia, mutta meillä oli kyllä varsin mukavat.
Soveltuvuustestien vetäjä oli oikein mukava ja tunnelma rento. Ei jännittäny enää yhtään. Testeissä oli piirrustustehtäviä, sama lappu annettiin kahteen kertaan (8 eri kuvioo, jotka mukaan ottaen piti piirtää jokin asia) ja toisella kerralla olikin jo vähän vaikeempaa keksiä mitä niistä oikein piirtäis.
Matemaattisia tehtäviä, mitä ei kerinny kaikkia tekeen. Mä oon surkee matikassa, mutta suht helpoilta ne tuntu (kai nyt, kun jätin vaikeet tekemättä ettei aikaa suotta kulu niitten pähkäilyyn) Stten oli päättelytehtäviä erilaisia. Kahteen sarjaan tais olla molempiin aikaa 5min ja yhteen missä oli kolme sivua kumminkin puolin tehtäviä, oli aikaa 15 min. Sitten piti kirjottaa tyhjälle paperille itestään jotain vapaalla tyylillä, mä kirjotin vähän kirjemäisesti ja kerroin itestäni, tähän aikaa 10 min.
Lopuks vielä oikein - väärin väittämiä, missä piti laittaa oikein vai väärin, sen mukaan mitä väite sopii omaan elämään/luonteeseen/toimintatapoihin yms.

Psykologin sekä opettajan haastattelu oli yhessä ja se mua kyllä vähän jännitti. Kai mä silti sain jotain järkevääkin suustani. Mulla ei vaan oo työkokemusta vanhuspuolelta, päiväkodista ainoostaan. En tiedä kuinka muut, siltä alalta kokemusta omaavat saa lisäpisteitä siitä.

Tiivis aikataulu tulee oleen, tällä viikolla ehkä saa tietää pääseekö kouluun ja se alkaiskin sitten 1.12. Iiiiks :D
Toisaalta mulle olis helpotus olla pääsemättä ja saada olla vielä hetken aikaa kotona, mutta kyllä mä sen alotan jos pääsen. Välillä toivon pääseväni ja välillä en, suurin syy tähän mielialan vaihteluun on sitten Pimun päiväkodin alotus, mikä tapahtuis nopeella temmolla.. Mutta eiköhän me siitä selvitä, mikäli se eteen tulee :)

Lumileikkejä

Eilen illalla alko pikkuhiljaa ripotteleen tännekkin lunta. Mä en oo yhtään lumen vihaaja, vaikka kesää jo haikailenkin. Paljon mieluummin silti lunta, kun vettä. Lumi tuo ihanaa valosuuttakin jonkinverran, ens viikkona vaan kai jo luvattu plussaa ja lumet sulaa pois :(

Ihmettelin joskus mielessäni, kun luin jostain Molon haalarin myyntipuhetta ja yks kohta oli turvalliset heijastimet. Mietin että mitä hittoo, eikä kaikki heijastimet oo yhtä turvallisia. Mutta näissä haalareissa on kyllä tosiaan tosi hyvät heijastimet - näkyy kirkkaasti ja niitä on riittävästi.

Eilen käveltiin joku 3-4km lenkki ja J jakso tosi reippaasti kävellä koko matkan. Pimu välillä taapersi mukana, mutta millon mikäkin kiukutti, ei ollu hyvä kävellä, ei rattaissa eikä loppujen lopuks sylissäkään.

Tänään lumi olikin Pimun mielestä vähän pelottavaa, tai sitten muuten vaan tyhmää. Siinä kävely ei huvittanu yhtään. Tyhmiin taaperokärryihinkin jäi kokoajan renkaisiin lunta.

J:n kanssa tehtiin lumiukkoja kaks ja lumikoira. Tuli oikein koiran näkönenkin mun tekemästä lumikoirasta, haha :D

Onko muiden mielestestä kivempi ulkoilla lumella? :)

Lapsen mielenosotus yleisellä paikalla.

Uhmaikänen heittäytyy kaupassa lattialle tai lapsi huutaa pääpunasena kärryissä, sillon saa helposti muilta vähintääkin katseita, jotkut super kasvattaja mummut voi vaikka avata suunsakkin kertookseen mitä lapselle tulisi tehdä.
Lapsille ei sais antaa periks, ettei ne saa tahtoonsa aina läpi - senhän takia ne vaan karjuu kun on tottunu saamaan tahtonsa läpi, eikö se niin aina mee. Mutta lapsi ei myöskään sais huutaa kaupassa - raukkapieni kun ei edes pientä lakupatukkaa saa vaikka niin kovasti haluais.

Voin ihan myöntää, että oon välillä tuntenu olevani hukassa Pimun kanssa. Sen temperamentin kanssa, mikä on yllättänyt mut välillä, sillä isoveli J ei ole ikinä ollut samaa maata, vaikka omaa tahtoo on siltäkin löytynyt. Pimu jaksaa osottaa mieltään vaikka kuinka kauan, sitten kun häntä itseensä huvittaa niin harmitus itku loppuu sekunnissa hymyyn. Niin, sitten ehkä 15 minuutin karjumisen jälkeen.

Tiedättekö sen tuskasen olon, kun oot kaupassa lapsen kanssa joka karjuu kärryissä. Käveleen ei voi päästää, tai kaikki olis hyllyistä revittynä alas ja kassalla jonottaessa napero ei suinkaan seisois kiltisti vieressä vaan olis kirmannu jo vähintään kaupan oville saakka. Huomaat kuinka osa  ihmisistä mulkoilee, lapsi ei kuuntele mitään puhetta vaan karjuu vaikka mihin muualle yrittäis kääntää huomion. Ittellä on naama punasena kuumuudesta sekä pikku hiljaa jo häpeestä. Kassajono on tietysti sillon pitkä ja edessä on ihmisiä, jotka laskee kolikoita vaikka kuinka kauan. Joku on unohtanu punnita kurkun ja myyjä lähtee hakeen siihen hintalappua...

Hetki sitten oli tilanne että oltiin leikkipuistossa. Pimu olis halunnu mennä "karuselliin", missä se ei pysy istumassa. Oli kylmä ja mä huutelin vähän kauempaa että nyt ei mennä sinne, tulee kylmä istua joten tehdään jotain muuta.
No, tämähän ei meidän neidille käynyt vaan kitarisat näkyen piti vähän availla ääntä. En hakenut Pimua syliin, sillä suuttuessaan se ei ikinä suostu tuleen syliin. Rimpuilee ja läpsii naamaan.
Huutelin muutaman kerran kun koitin houkutella muihin touhuihin, mutta niillä ei ollu vaikutusta.
Jatkettiin sitten juttelua mun ystävän kanssa, sillä välillä Pimun mielenodostus huutoon on yksinkertasesti paras ratkasu antaa sen karjua yksinään, huomaamatta sitä. Ystävän lapsi lähti taapertaan Pimun luo ja siinä vaiheessa Pimu unohtikin suuttumuksensa, hetkeks. Vähän ajan päästä se karju siellä taas, mutta lopetti nopeesti.
Huomattiin siinä vaiheessa, että joku koiran ulkoiluttaja oli pysähtynyt leikkikentän viereen ja tuijotti tilannetta. Ei se tullut meille mitään sanoon ja jatkotkin matkaansa siinä vaiheessa kun Pimu oli ollut hetken hiljaa.

Sen jälkeen sitten mietin, että mitä olisin sanonut jos tää ulkopuolinen olis tullu saarnaamaan kuinka annan lapsen huutaa yksinään? Olisinkohan osannu perustella asiaa sillä hetkellä mitenkään, en tiedä. Mutta 1,5 vuotias osaa jo osottaa mieltään ja meillä itkua kuuluu lähinnä mielenosotuksena, ei sillä että joka asia olis hätänä. Ikinä en oo vauvaa huudattanut, tai muutenkaan lasta joka itkee jotain muuta kun suuttumusta/turhautumista.
Mietin myös, miltä mun omiin silmiin näyttäis tilanne jossa lapsi huutaa ja pienen matkan päässä äiti juttelis jonkun muun kanssa? Välinpitämättömältä ehkä, ihmettelisin miks äiti vaan juttelee jonkun toisen kanssa ja lapsi itkee vähän matkan päässä.

Kun kokonais tilannetta ei tiedä, vaan tilanteen näkee keskenkaiken, se voi vääristyä ja näyttää ulkopuolisesta ihan erilaiselta, kuin miten tilanne on oikeesti menny.

Kyllähän tilanteen olis ratkassu se, että olisin nostanu Pimun siihen härveliin. Mutta, vaikka huutaminen toisiaan hävettäääkin mua (ei itse lapsi, vaan nimenomaan huutaminen. Se mitä muut ajattelee) niin periksi en hitto vie rupee antaan joka asiassa.
Siispä, Pimu EI karju ja huuda siksi että olis saanut aina kaiken periks, Pimu karjuu siksi että hänellä on luonnetta vaikka muille jakaa ;)

Tästä piti ensin tulla postaus "Lapset mukana yleisillä paikoilla" missä piti pohtia mun mielipidettä myös ravintoloista, mutta taidankin pitää tämän Pimun temperamentti postauksena ja tehä ravintola postauksen erikseen ;)

Viikonloppuna

Meillä meni perjantaina lapset yökylään mun vanhemmille.
Mulla olikin tiedossa kavereitten kanssa Tampereelle meno ja Tyrävyön keikka. Taisinkin jo aiemmin kirjotella, että tän keikan jälkeen ei varmaan tuu enää mentyä kyseistä bändiä kattoon. Tykkään vanhoista biiseistä, mutta en niistäkään enää niin paljoo että niitä vapaa-ajalla kuuntelisin. Keikalla on kuitenkin aina niin hyvä fiilis, että siellä nekin biisit tuntuu super hyviltä kun saa laulaa mukana ;) Uusikin biisi kuultiin.

Istuttiin meiän tiiviin kaveriporukan kanssa meillä iltaa (meitä on yhteensä 5) tehtiin ite pitsaa sekä salaattia, eli herkuteltiin ja juotiin muutamat sidukat.

Tampereelle lähettiin kymmenen aikaan ja se olikin ihan hyvä aika. Keikka alko n.klo 23, saatiin taas kerran hyvät paikat ja oltiin melkein ekassa rivissä. Välillä ihmiset koitti rynniä sinne eteen, mutta aika hyvin onnistuttiin pitään paikkamme, ihmisten tuuppimisesta riippuen mun edessä oli yks tai kaks ihmistä.
Olin suoraa Eeron (laulaja) edessä, joten kuviakin sai hyvin napsittua.

Kahen aikaan lähettiin sitten kotiin päin, mieli olis tehny vähän mennä tanssiin mutta sitten päädyttiin kuitenkin meneen kotiin. Ihan hyvä niin.

Lauantaina oli sateinen ilma eikä tehty oikein mitään kummempia. Lapset tuli puolenpäivän aikaan kotiin, iltapäivällä käytiin perus leikkipuisto keissillä yhen mun kaverin ja sen lapsen kanssa.

Illalla kun lapset meni nukkuun, päätettiin kaverin kanssa lähtee kattoon ihmiset naamiaisasuja. Kotoo lähdin 22.30 (ihme että olin edes hereillä :D) ja käytiin  nopsaa kahessa eri paikassa, mutta ei nyt mitään kovin kummosia asuja kyllä ihmisillä ollu päällä.

Eilen olikin sitten tortilla ilta ;)

Mukava ja rentouttava viikonloppu, vaikkakin univelkaa kerty taas lisää. Viime yön onneks nukuin kun tukki! :)

Kesäkuvia

Ei oo edes lunta maassa ja mä haikailen jo kesää.

Tyttöjen ja poikien eroja J:n mielestä.

Janni oli kirjottanut blogissaan kivan postauksen, jossa haastatteli tyttöönsä mitä mieltä hän on esim. siitä voiko pojat pitää mekkoja.

Idea oli niin kiva, että tänä aamuna kun J katteli lelulehtee, päätin haastatella sitäkin hieman.
(J on 4v8kk)

J: K (tyttö, kerhokaveri) haluis tollaset. (Näyttää jotakin lego friends sarjaan kuuluvista)
Ä: Munkin mielestä se on kiva, haluisiksä sellasen?
J: En, se on tyttöjen.
Ä:Miks se on tyttöjen, miksei pojat voi leikkiä sillä?
J: voi, voi, voi, voi!! (kiukustuu hieman) Mutta siinä on kaikkia tyttöjen juttuja.

Osoitan prinsessan linnaa ja kysyn: Voisitko leikkiä tollasella?
J: No voisin, vaikka se on tyttöjen.
Ä:Kummallekkos tollanen leikkihella on?
J: Pojille, eli mä voin leikkiä sillä.
Ä: Miks se on pojille?
J: En mä tiedä, se on vaan tehty pojille, mutta voi tytötkin sillä leikkiä.

J näyttää jotakin työkonetta ja sanoo : Pappa on ajanut tällästä töissä.
Ä: Onko sellanen tyttöjen ja poikien työtä?
J: Se on poikien.

Ä: Onko sun mielestä jotain vaatteita mitä vaan tytöt voi pitää?
J: On, mekot on tytöille.
Ä: Mitäs jos pojalla olis mekko?
J: No ei ois hyvä, kun ei mekko kuulu pojalle.

Ä: Onkos sun mielestä jotkut värit tyttöjen tai poikien?
J: Vaaleenpunanen ja punanen on tyttöjen ja keltanen on poikien, niin monta etten mä tiiä.
Ä: Mutta onhan sullakin punasia vaatteita?
J: Juu juu, silti voi olla tyttöjen värejä pojilla.
Ä: Mikäs olis sellanen väri, että tytöllä olis poikien väriä päällä?
J: (alkaa kyllästyyn) No ei haittaa.

Ä: Onko sun mielestä joku musiikki poikien tai tyttöjen?
J: Joo, poikien on mun musiikki. Se faster ( eli Amaranthe - Hunger) Tyttöjen on tää (telkkarista tulee Haloo Helsingin Huuda)

Ä: Mitä eroja sun mielestä on tytöillä ja pojilla?
J: Mitkä?
Ä: Tytöt ja pojat, mitä eroja niillä on?
J: No vaikka että iskä on isompi kun äiti. En mä tiedä muuta.
Ä: Entäs lapsien kohalla?
J: Vaikka joku osaa puhua paremmin kun toinen kun toinen on isompi kun vauva. Emmä tiiä mitä muuta... Jotkut tytöt on isompia kun pojat.
Ä: Onko tytöt ja pojat sun mielestä muuten samanlaisia, jos ei mietitä että kuka on vanhempi tai isompi?
J: Juu.

Meillä ei olla erityisemmin yritetty ohjeistaa J:tä mihinkään suuntaan. Välillä sanon jostain lelusta, mikä on J:n mielestä tyttöjen että voi pojatkin sillä leikkiä ja toisinpäin. Mutta joululahjaksi en aijo hankkia leluja (tai muutenkaan) mitkä on J:n mielestä tyttöjen. Ei olla myöskään opetettu että jotkut lelut olis tyttöjen tai poikien, tai että pojat ei käytä mekkoja, J on itse asiat näin päätellyt :)

Joululahja toiveita

Joka vuosi oon miettiny että empäs osta J:lle ihan hirveesti lahjoja (ja viime vuonna tietysti myös Pimullekkin) kun niitä tulee muiltakin. Joka vuosi, niitä lahjoja on tullu kuitenkin ostettua itekkin  aikamoinen määrä ja lahjoja on ollu yhteensä on hillittömästi.

Tänä vuonna oon aattelu, että koittaisin keksiä kaikille kysyjille jotain oikeesti tarpeellista tai sellasta mistä lapset tykkäis, enkä sano "ihan mikä vaan käy." Sitten kun keksïi vielä ne tarpeelliset ja sellaset mitkä olis super kivoja lasten mielestä...

Koska mulle ei tuu veronpalautuksia tänä vuonna ollenkaan (ensimmäistä kertaa ikinä, töiden alottamisen jälkeen. Olin kyllä vähän pettyny) oon ostanu jo muutamia joululahjoja lapsille. J:lle on Lego Batman elokuva sekä 2 erilaista lautapeliä.
Pimulle on puupalikka laatikko, muutama kirja, sekä tilasin sille viikonloppuna helmi käsikorun, mikä jää sitten muistolaatikkoon sille. 2v syndeillä saa laittaa käteensä ja toki myöhemminkin jos se mahtuu kauan :)

Tässäpä jotain toiveita, mitä ostan/pyydän J:lle

Läppävarsi converset ehdottomasti, J oli niin innoissaan sillon kun näki mun läppävarsi conssit. :)

Fjällräven kånken, keltanen miellyttäis eniten mun silmää mutta mutta. En tiedä tykkäiskö J siitä, enää koulu iässä. Vaikka saattaapi olla, että jo eskarissa haluais itelleen jonkun kuva repun, mutta toi säilyis sitten oottamssa kunnes taas kelpais.

Legojen isompia rakennuksia pitäis miettiä, että mitä ostais ja mitä keltäkin pyytäis. J:lle kelpaa varmaan mikä vaan, mutta itte tykkäisin eniten jostain rakennuksista millä sais leikittyä erilailla, kun vaan lego autoilla. :)

Molemmille lapsille mietin muumimukeja, mitä ei otettais käyttöön vaan ne jäis säästöön lapsille.

Ite tulee varmaan ostettua jotain vaatteita ja enköhän mä jotain lelujakin vielä myöhemmin keksi ja löydä. :)

 

 Tästä kollaasista puuttuu kuvia, kun picasa ei jostain syystä näyttäny kaikkia kansion kuvia.

Pimulle "tyttöjen" duploja, eli jotain prinsessa linna tyylisiä. Keräsin kuvat myös jäätelö-sekä piknik duploista mitkä olis kivoja.

J:llä on muumilakanoita, joten sellaset olis kivoja Pimullekkin jo valmiiks. Vielä ei olla sentäs aikuisten kokoon peitossa siirrytty.

Joku kollaripuku, kenties muitakin vaatteita.

Ja sitten tosiaan ne muumimukit. Pimulle on paljon vaikeempi keksiä mitä ostaa ja pyytää, kun ei osaa vielä ite näyttää ja kertoo mitä haluis.

Tukiverkosto ja sen tärkeys.

Muutamassa blogissa on lähiaikoina kirjotettu tukiverkostosta ja niinpä mäkin aloin näpytteleen meidän tukiverkostosta ja siitä, kenen kanssa itse oon ollu lapsena tekemisissä.

Voisin sanoo, että lapsien jälkeen vasta oon alkanu ymmärtään sitä, että oon oikeesti aika onnellisessa asemassa ihmisten suhteen, ketä mun ympärillä on. Koska mulla on ollu hyvä lapsuus ympärillä olevien ihmisten suhteen (ja muutenkin kaikinpuolin) en oo asiaa erikoisemmin ajatellu, muutakun että se on ihan normaalia. Oonpa huono selittään tätäkin asiaa, toki oon tiedostanu että kaikilla ei niin ole. Edes omat vanhemmat ei valitettavasti oo kaikilla ne ihan parhaimmat, tai ainakaan niiden teot tai tärkeysjärjestys, tai se että kaikille sukulaiset ei oo ollu niin läheisiä.

Mä ja mun sisarukset ollaan oltu aina paljon tekemisissä mun isovanhempien kanssa. Mulle se on ollu normaalia, samoin kun pidän normaalina sitä että mun vanhemmat näkee meiän lapsia vähintään kerran viikossa. Jollekkin se on paljon ja mä pidän sitä normaalina.
Me ollaan oltu hoidossa mun toisella mummolla, joka ei oo ollu sillon töissä. Oonkohan ollut 4 tai 5 vuotias kun oon mennyt päiväkotiin. Molemmilla mummuilla ja papoilla ollaan oltu yötä ja nähty muutenkin usein, sillain että henkilöt on muodostunu meille läheisiks. Toisten kanssa ollaan käyty Kyproksella sekä Tanskassa. Molemmilla on mökit ja siellä ollaan oltu melko paljon lapsina (mutta ylläri ylläri, teininä kiukuttelin aina mökille lähtöö vastaan)
Yläasteella kävelin usein mummulle ja papalle koulun jälkeen tunniks/pariks. Kouluun oli meiltä matkaa n.8km, joten linja-autolla kuljettiin ja niitä sai välillä odotella, mikäs sen parempi kun mennä heitä kattoon.

Meidän lähisuku on aika tiivispaketti. Ollaan tekemisissä mun vanhempien sisarusten+niitten perheitten kanssa, tokikaan ei yhtä paljon ja heitä nähään lähinnä synttäreillä/jos ollaan samaan aikaan mun vanhempien luona.

Napanuoraa äitiin ei oo taidettu vieläkään katkasta, sillä äiti ja iskä on mulle mahottoman tärkeitä. Joistain, ketkä ei oo niin paljon vanhempiensa kanssa tekemisissä, se tuntuu oudolta. Mä en tee mitään isoja päätöksiä IKINÄ, ennenkun oon soittanu äitille tai iskälle. Jos on jotain huolia ja murheita, välillä musta tuntuu että iskän ja äitin kanssa niistä on kaikkein parhain puhua. Ihmiset kehen luotan niin paljon kun kehenkään vaan voi luottaa, voin turvautua niihin ihan missä vaan.
Niistä koostuu meidän vahvin tukiverkosto. Parempaa mummua ja pappaa ei vois mun lapsilla olla <3
Mun mielestä on ollu ihana seurata varsinkin J:n ja mun vanhempien suhdetta, sitä miten tärkeiks ne on J:n elämään tullu. Jos alkaa viikkoo lähestyä siitä, että ei olla käyty siellä/ne meillä, niin alkaa J jo kaipaileen että nyt on ikävä mummua ja pappaa. Toki Pimulle ja niille kehittyy luultavasti ihan yhtä hyvä suhde, vielä Pimu ei vaan osaa puhua niin että ikävän kertois, enkä tiedä mahtaako ihan ajantajuakaan olla niin paljoo. Riemu on kuitenkin suuri kun mummun ja papan näkee ja itku tulee kun ne lähtee.

Mun mummut ja papat on onneks vielä tänäkin päivänä hyväkuntosia. Mulle tulee oleen todella, todella raskas paikka, sitten joskus kun ne ei enää täällä ole. Ihan yökylään ei lapset sinne mene, mutta J on kyllä ollu useamman kerran muutaman tunnin päivähoidossa heidän kanssa.

Asutaan kaikki samassa kaupungissa ja oon sellanen nössö kyllä, että täältä en pois muuttais ihan sen takia kun sukulaiset asuu täällä <3

Vadelma vaahtokarkkikakku

Pirkan lehdessä oli herkullisen kuulonen ohje.
Me oltiin menossa kattomaan kaverin vauvaa sillä viikolla ekaa kertaa ja sanoin että voin leipoo ja tämä kakkuhan pääsi heti testiin.

Alkuperäsessä ohjeessa oli puolukoita, korvasin ne vadelmilla.

POHJA:
100g voita
1dl sokeria
½dl fariinisokeria
1 kanamuna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl maitoa

TÄYTE:
1 ps vadelmia
2 dl maitoa
200g vaahtokarkkeja

-Yhdistä vehnäjauhot, manteli-ja leivinjauhe sekä vaniliinisokeria keskenään. Sekoita jauhoseos vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.

-Paista 175 asteessa 15-20 min. Anna pohjan jäähtyä ritilällä. Pese vuoka ja siirrö pohja takaisin vuokaan. (ite huuhtasin vaan reunat)  Nosta vuoka jääkaappiin.

-Kiehauta maito pinnoitetussa kattilassa, lisää vaahtokarkit ja käännä levy pois. Ota kattila pois liedeltä kun vaahtokarkit on sulaneet ja laita kylmään vesihauteeseen, sekoita joukkoon vadelmat. Anna seoksen jäähtyä 5-10min, kaada sen jälkeen pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään.

Tää ei ollu niin makee mitä aattelin olevan, vadelmat toi ihanaa raikkautta ja pientä kirpakkuutta. Hyvää oli mun mielestä ja helppo tehdä :)

Muumit Rivieralla - vain aikuisille?

Käytiin eilen J:n kanssa leffassa kattomassa Muumit Rivieralla. Oon hieman hämmentyny.

En  elokuvan sisällön takia, mutta kommenttien mitä etukäteen luin elokuvasta.

Jotkut oli sitä mieltä, että elokuva ei oo lapsille soveltuva. Näkyyhän elokuvissa kuinka muumimamma hoivaa papan krapulaa, Niiskuneiti pelaa kasinolla ja homokoirakin on elokuvaan pistetty!

Myönnetään, että ihan joka nykypäivän lastneohjelmassa ei esiinny krapula ja hyvä niin, mutta lähtökohtana pidän ite nyt sitä, että oon tienny elokuvan olevan tehty myös aikuiseen makuun.

Mä koen yleensä olevani aika tarkka sen suhteen mitä J saa telkkarista kattoo. Kaikki ylenpalttiset taistelu ja räiskintä ohjelmat on kiellettyjen listalla, samoin kun nyt jonkin verran julkisuudessa pyörinyt Paavo Pesusieni ! :D Paavo pesusieni on lähinnä kielenkäytön takia. J on sellasessa iässä, että matkii ja toistaa usein jotain kuultua asiaa. Sitten kun se kailottaa tuolla ikätovereilleen ”sä oot sekopää” ymmärtämättä edes mitä se tarkottaa, niin ikätoverithan vetää siitä herneet nenuun, vaikkei itekkään ymmärrä mitä se tarkottaa.  Joten, en tykkää ohjelmista missä käytetään sellasia sanoja toisista ihmisistä, mitä en halua J:n käyttävän. Paavo pesusientä herra katselikin ahkerasti, kunnes se meni kieltolistalle.

Mutta sitten takasin näihin Muumeihin. Tosiaankin, oon hämmästynyt ihmisten kommenteista, että tää elokuva ei olisi ollut lapsille soveltuva.

4,5v J ei ainakaan vielä ymmärrä edes mikä on krapula, tai mikä on homo.

Pakko myöntää, että jos en olisi etukäteen lukenut homokoirasta, tuskinpa olisin ite osannu edes ajatella että tässä on homo koira! :D Kai lastenohjelmissa muutenkin samaa sukupuolta olevat voi halailla toisiaan. Sitä paitsi, mitä sitten vaikka lapsi ymmärtäisikin, että jos poika halaa poikaa – se ei oo yleisin asetelma. Pitäiskö se pitää jotenkin salaisuutena, että kaikki ihmiset ei oo samanlaisia, vaan osa tykkää samaa sukupuolta olevista.

Entäs sitten Muumipapan krapula? Noh, voisinpa tästäkin väittää että J ei ole ymmärtänyt että Muumipapalla olis krapula, eihän ton ikänen edes tiedä mikä on krapula tai mistä se on tullut. Joo, kyllähän Muumipappa siinä totesi jotain, että illalla viimenen tais olla liikaa ja viinistä elokuvassa puhuttiin, mutta hei haloo, mitä sitten? Jos 4,5 vuotias olis ymmärtänyt tossa kohtauksessa, että Muumipapapalla on krapula, koska on edellis iltana juonu alkoholia, niin mun mielestä vika on jossain muualla kun itse elokuvassa. Tottakai jos jompikumpi vanhemmista makaa usein kotona krapulassa ja lapsi tietää että alkoholia on edellis iltana kiskottu, niin hän tunnistaa varmasti krapulan. Mutta onko se sitten elokuvan syytä, vaiko olisko jotain muutettavaa kotioloissakin.

No sitten Niiskuneiti on siellä kasinolla tosiaan pelaamassa, koska halus rahaa bikineihinsä. Jos J alkaa 18 vuotiaana käymään pelihalleissa ja hurahtaa peleihin, lupaan että en syytä siitä 14 vuotta sitten nähtyä Muumit elokuvaa! Ei mulla sitten muuta! :D

 Veisittekö ite lasta kattoon elokuvaa, jos ootte lukenu kommentteja siitä minkälainen elokuva on?