Minä teininä.

Yläasteen alkaessa olin sellanen perus kiltti, olin hiljaa ja kuuntelin tunneilla - tai siltä ainakin näytin.

Ehkä sitten kasilla mä ja mun yks parhaista kavereista alettiin mölöttään ja pölöttään enemmän tunneilla ja olin varmaan kovaäänisimmästä päästä siellä. En kylläkään vastausten annossa mitä opettaja kysy, vaan kaikessa muussa. Silti oon onneks ollu aina muita ajatteleva ihminen, enkä oo haukkunu opettajia tai muutakaan sellasta häiriköintiä.
Tässä vaiheessa viimestään alettiin kavereitten kanssa pyöriin paljon kylällä. Meiltä kun oli sinne matkaa joku 9km, niin kesät, syksyt ja keväät poljettin aina naapurissa asuvan, mun parhaan kaverin kanssa kylälle ja etenkin kotiin. Talvella oli aina riski, jos oltiin oltu vähän juhlimassa, kun jomman kumman porukat tuli sitten tietysti autolla hakeen kotiin.
Näin jälki käteen en muista kuinka usein alkoholi on ollu mukana kuvioissa, melko usein kuitenkin, mutta ei ihan joka viikonloppusesti.
Mulla on ollu  kotiintulot ajat ja melko hyvin mä oon niitä aina noudattanu. Varmasti osansa tehnyt se, että tällä naapurissa asuvalla parhaalla kaverilla oli samanmoiset säännöt kun mulla, välillä vanhemmat niitä yhessä sitte sopikin.

Vaikka talvella olis ollu kuinka kylmä, niin ulkona on silti värjötelty. Lyhyissä takeissa, ilman pipoja ihan ehdottomasti ja varmaan ilman hanskojakin. Ai luoja sentään. Siihen aikaan juotiin usein Ofeliaa koska se oli halpaa. Pari kertaa siitä överit vedettyä - jossain puskassa oksentamisen jälkeen, pelkästään sen haistamisesta jo tuli huono-olo.

Me ollaan kuitenkin oltu harmittomia nuoria jos niin voi sanoo. Ei olla rikottu kenekään omaisuutta eikä ainakaan tahallaan häiritty muita ihmisiä.
Välillä kyllä sattu pieniä ylilyöntejä alkoholin kanssa ja niistä seuraamuksista sitten kärsittiinkin kun jäätiin kiinni juomisesta.

Pahin kiinni jääminen oli, kun pyydettiin jotain pulsua hakeen meille juotavaa. Hänhän haki ja fiksusti otettiin juotavia vastaan baarin edessä - jonka poke sitten soittikin poliisille.
Poliisit pysäytti meiät kylällä kävelemässä ja siinä sitä oltiin. Aamulla soitti vanhemmille ja kaikenlisäks sossussakin piti kerran käydä juttelemassa, onneks asia jäi sen jälkeen siihen.

Ysillä taisin olla kun tutustuttiin uuteen kaveriporukkaan, josta yhestä tulikin mun sen ajan poikaystävä. Sillon siirryttiin ulkoo pois ja kotibileitä oli yleensä sitten jonkun tän uuden porukan luona, Sillon tais alkoholi jossain määrin olla melkein joka viikonloppusta, tai ei ehkä ite juonu joka viikonloppu mutta sitten oli muitten mukana hengailemassa.

Mä oon ollu meistä sisaruksista se hankalin murkkuikänen, mutta en koe että olisin ollu ihan hirveen hankala, Oon riidelly ja vängänny eniten porukoitten kanssa, millon mistäkin. Varsinkin mun isää ärsytin usein tahallani vänkäämällä millon mitäkin turhemmasta asiasta. Myös ne kotiintulot ajat oli joskus aikamoista vääntöö, sekä se että saiko mennä jonkun luo yöksi (mikä ehkä oli aika selvää että sillo oli joku taka-ajatus, miksei voinu kotiin tulla) Enää en kyllä muista, että minkä ikäsenä ne kotiintulo ajat on sitten jääny pois.
Mä oon ollu myös niin jästipää, että etelän reissuille en oo suostunu lähteen, muutakun vasta 18 vuotiaana. Sitä ennenhän oli ihan super hienoo, kun sai olla kotona. Ikinä en kyllä kotona mitään bileitä pitäny.

Meillä ei ollu kotona rangaistuksena arestia, mikä tuntu sillon olevan melko yleinen menetelmä. Jos jäi juomisesta kiinni, olit seuraavan viikonlopun kotona arestissa ja sen jälkeen kaikki taas normaalisti.
Ei, ei meillä vaan. Kotiarestissa en muista olleeni ikinä. Tää tuntukin sillon epäreilulta, mäkin olisin halunnu olla yhen viikonlopun kotona ja sen jälkeen kaikki olis ollu kun ennenkin. Mutta meillä asiasta puhuttiin, sen jälkeen yleensä myös siitä että nyt luottamus on menny eikä voi enää luottaa mun sanaan tässä asiassa. En joutunu siis jäämään kotiin, mutta esim. tiukempi kotiintulo aika jonkinaikaa, enemmän kyselyitä mun menemisistä jne.

Minkälaisia teinejä te ootte ollu? :)

Joulua ja kamera ongelma.

Joulu tuli ja meni taas hirmusen kovalla vauhdilla loppujen lopuksi. Ollaan yleensä menty mun vanhemmille jo 23 pv, mutta Pimulla pukkas taas nuhaa ja sen seurauksena korvatulehdus, niin siirrettiin sinne meneminen vasta aattoon, ihan silläkin että jos yöllä olis Pimu itkeskelly paljon, se olis häirinny varmasti kaikkien muidenkin unta.

Aamulla kun sinne mentiin, oli tonttu tuonu lapsille muutaman paketin kuusen alle. Etenkin J oli niistä ihan innoissaa, Pimu ei ehkä vielä ymmärtänyt koko tonttu juttua ;) Tykkäs kuitenkin repiä ja käännellä paketteja. Me ei jaettu missään vaiheessa kaikkia lahjoja kerralla, vaikka pukki kävikin. Aateltiin että J jaksaa paremmin keskittyä paketteihin, eikä mee vaan siihen että paketit revitään äkkiä aukia.

Viiden aikaan joulupukki tuli ja toikin suurimman osan lahjoista. Pukin kanssa oltiin sovittu, että se voi vaan tuoda säkit sisälle, hetken jutella ja sitten lähtee, me jaettiin lahjat ite.

J:n ehdottomia lemppareita tais olla Legot, Pimun oli varmaankin "haukku", mikä kävelee ja maukuu. Niin tosiaan, kissa se oikeesti on.

Kun lahjat oltiin avattu, hetki niitä tutkailtiin ja sitten löytykin mummun ja papan olkkarissa olevasta isosta arkusta lisää lahjoja, tontuthan niitä oli käyny jossain vaiheessa sinne laittamassa ;)

Illemmalla käveltiin hautuasmaalle, siellä on niin kaunista kun on kynttilöitä on hirveesti. Kas kummaa, sen jälkeen vielä tontut olikin jättäny pari säkkiä terassille lahjoja ;)

Jouluruokaa ja muuta ruokaa, suklaata ja karkkia on kyllä nyt niin masut pullollaan.

Joskus luin, että jos järkkäriä ei osaa käyttää, sillä saa huonompia kuvia kun mitä tavallisella pokkarilla. Se tuli huomattua. Ihan oikeesti, joulukuvia kun selailin koneelta niin otti kyllä päähän. Hyviä ja tarkkoja kuvia saan kyllä varsinkin ulkona luonnonvalossa ja päivisinkin sisällä kun luonnonvaloo riittää. Mutta sitten illemmalla, voi luoja. Salaman kanssa toki joo, mutta sitten kuvista tulee tyhmän valottuneita. Kertokaa nyt tyhmälle, millä asetuksella sisällä pitäis kuvata, että kuvista tulis hyviä??

Kotiin tultiin 25pv ja eteinen täyttykin kivasti kaikista laatikoista ja roskista. Pimu sai 3 pakettia duploja, jee. J:n lempparit sitten tosiaan olikin Lego poliisiasema, Turtles auto sekä Chima paketti. Oikeen puolimmaisessa kuvassa Pimu ja "haukku".

Äidin lempparit lasten lahjoista oli Pimulle ihana paita, merkki on mulle uusi mutta niin ihastuin tohon että kävin googlettamassa jo merkistä lisää. Merkki on Mala.
Toinen mun lemppari on lapsille pyytämäni Fjällräven reput. Mietin ensin riittäiskö vaan mini reput, mutta sitten tulin siihen tulokseen että normaali kokoset on paremmat, niin menee sitten monta vuotta ja jollain reissuillakin mahtuu hyvin tavaraa. Sehän voi olla että eskarissa tai kouluiässä nämä ei kelpaakkaan vaan pitää saada jotkut kivalla kuosilla olevat, mutta eiköhän nääkin joskus kelpaa :)

Muita lahjoja en kuvaillu, enkä jaksa alkaa luetteleenkaan.
Ite sain muutaman lahjan ; veromodaan, ikeaan ja new yorkeriin lahjakortit, Kinuskikissan sekä 875g pirpanan tarina kirjat, soittorasian sekä sitten toivomani Vichyn meikkivoiteen ja kasvojen puhdistuaineen.

Ihana joulu kaikenkaikkiaan :)

Mikä tippu?

Meillä ei olla jouduttu keskusteluun kiroilusta, tai kirosanoista lapsien kanssa vielä ollenkaan. Tai sanotaanko, että niin mä oon luullu.

Tänään aamupalalla J sano yhtä äkkiä "vittu on se sana, mitä ei saa sanoo."
Mietin hetken aikaa, että mitä kommentoin asiaan. Sanoin sitten että : ei saakkaan, mutta missä oot keskustellu asiasta. No J sitten kerto että joku päivä oli isi sanonu ettei sitä saa sanoo. (J oli siis ilmeisesti sillon täräyttänyt kyseisen sanan)

Oikeestaan on melko ihmekkin, että meillä ei oo kirosanoja ikinä ennen lipsahtanu lapsien suusta. Itelläni on joku automaattinen suodatus kun oon lasten kanssa, melkein voisin sanoo etten kiroile ikinä niitten kanssa ollessa.
Kerran kun yks auto meinas ajaa mun kylkeen, niin sillon lipsahti helvetti suusta, kun pelästyin niin paljon.
Mutta, asia erikseen onkin sitten isimiehen kielenkäyttö, jolla lipsahduksia sattuu hieman useemmin kun joku asia ei onnistu. (Ei meillä kukaan kiroo kokoajan, tai normaali puheessa käytä kirosanoja, en sitä tarkota.)

Lapsena meillä kotona ei olla kiroiltu, paitsi ehkä harvoin jos jotain on sattunu. Teini-iässä muistan muutaman kirosanan tulleen, jostain meiän hölmöyksistä :D En tiedä mikä siinä on, tottumus ja kunnioitus omia vanhempia kohtaan ehkä, mutta vielä tänä päivänäkään en kiroile yleensä vanhemmilleni, paitsi sillon jos hermot on todella menny johonkin asiaan.

Lapsien kiroiluun oon kuullu monenlaisia eri vinkkejä elämän varrella. Moni tuntuu suosivan sitä, että kiroilua ei huomioida, siihen ei kiinnitetä huomioo. Se varmasti toimiikin osalla lapsista, ainakin sellasissa ketkä vaan innostuu kielloista enemmän.
Mietin vaan sitä, että jos kiroiluun ei kiinnitetä huomioo, eikä sitä kielletä, niin mistä lapsi tietää vittu sanan olevan pahempi kun vaikkapa sana tuoli?
Meillä ei varmasti J tiedä tai osaa eritellä kirosanoja, ellei sille erikseen sitten sano sellasen lipsautettuaan että se on ruma sana eikä sellasia kuulu puhua.

Tällä hetkellä meillä on kerrottu, että sitä sanaa ei kuulu sanoa. Mitä sitten jos suuttuessa kirosanoja aletaanki viljeleen kohta 5 vuotta täyttävän puolesta enemmänkin, siihen parasta toimintapaa en vielä oikein tiedä.

Onko muilla kiroiltu lapsuuden kodissa, kiroillaanko nyt? Onko lapsi joskus lipsauttanut kirosanoja?

(edullinen) joululahja vinkki.

Joooo, mä tiedän. Just viimeks kirjotin, että enempää jouluhössötystyä ei tänne tuu. Mutta perun nyt kirjotukseni, vielä tän yhen postauksen osalta! :D

Nimittäin, törmäsin niin kivaan lahjavinkkiin facebookissa. Tää sopii erityisen hyvin isovanhemmille/muille tärkeille ihmisille ketkä on lasten elämässä. Ihan Pimun ikäsen kanssa ei välttämättä vielä toteutus onnistu (tai ei ainakaan meillä onnistuis Pimun kanssa, sanavarasto ei oo vielä tarpeeks laaja) mutta kunnolla puhuvan lapsen kanssa.

Niinkin yksinkertanen juttu, kun pyytää lasta kertoon kivoja asioita/millasena lapsi näkee kyseiset ihmiset/mitä tykkää tehdä kyseisten ihmisten kanssa. Kirjottaa asioita pienille paperin paloille, rullaa paperit ja nauha ympärille. Sitten kaikki kauniiseen purkkiin ja kansi kiinni.

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Pakko myöntää, vaikka kuinka jouluihminen oonkin, niin alkaa ehkä tulla jo joka tuutista yli joulujutut :D Silti nyt, tämän yhden postauksen verran höpöttelen jouluunkin liittyvää, mutta sitten saa joulujutut olla tässä, paitsi meidän joulusta kirjottelen varmaan joulun jälkeen.

J ja Pimu tykkää hirveesti kattella youtubesta Lohtu biisiä. Onko kaikille tuttu? Tämä ihana, Lastensairaalan hyväksi tehty kappale.
J:n kanssa on ollut puhetta, että sillä kerätään rahaa uuteen sairaalaan, mitä sairaat lapset tarvii. Kerran J mietti onko kaikki videolla olevat lapset sairaita ja tokas "minä sain paljon papalta rahaa kun tein mökillä hommia, en tarvi niitä vaan voin antaa ne tonne." (Jos nyt tarkkoja ollaan, niin rahasummahan tais olla 5 e, mutta ajatushan se tärkein on <3)

Niimpä kun Facbookissa törmäsin kuvaan, missä oli lahjotuksesta saatu diplomi, päätin heti että sellaset tilataan lapsille, ostan kehykset ja laitan joulupukin konttiin.
Me lahjotettiin 100kpl nauloja kummankin lapsen nimissä, eli noi n. 10e/lapsi.

(diplomin löydät täältä)

6.6.2015 järjestetään Megakonsertti, minne on tarkotus ihan lähipäivinä varata kaverini kanssa liput.
"Olympiastadion mukana talkoissa ja rakentamassa suomalaista tulevaisuutta

Olympiastadion ja Uusi lastensairaala tukiyhdistys 2017 ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Olympiastadionilla toteutetaan Live Aid Uusi Lastensairaala 2017 -megakonsertti 6.6.2015.

Stadionilla esiintyvät Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle sävelletyllä Lohtu-kappaleella kuultavat artistit. Lavalla nähdään poikkeuksellisen laaja joukko Suomen suosituimpia tähtiä ja taiteen ammattilaisia: Tuomas Holopainen, Cheek, Chisu, Jari Sillanpää, Jenni Vartiainen, Jesse Kaikuranta, Johanna Kurkela, Jorma Uotinen, Juha Tapio, Lauri Tähkä, Lauri Ylönen, Lilli Paasikivi, Matti Salminen, Pekka Kuusisto, Peter Franzén, Riki Sorsa, Samu Haber ja Samuli Edelmann. 

Artistit esittävät konsertissa Lohtu-kappaleen lisäksi myös omaa musiikkiaan. Konsertin säestyksestä vastaa muun muassa Kansallisoopperan taiteilijoista koostuva yli satahenkinen orkesteri sekä kuoro, kapellimestarinaan Radion Sinfoniaorkesterista tunnettu Hannu Lintu. Olympiastadionin lavalla nähdään myös Kansallisbaletin taiteilijat."

Onko muut lahjottanut/ostanut jotain Lastensairaalaa tukevia tuotteita? :) Onko joku muu kenties suunnitellut lähtevänsä myös tonne konserttiin?

Toinen viikko koulussa.

Nyt viedään tosiaan viimesiä, toisen koulu viikon kohdalla. Viime viikolla meillä oli perjantai etäpäivä, tällä viikolla maanantai. Ens viikolla mulla on koulua vaan ti ja ke, joten rankkaa ei vielä oo ollut. Ens jaksoo sitten odotellessa...

Etätehtävänä saatiin ammattietiikan tehtävä, mikä tuntuukin melkosen haastavalta. Pohtia piiloarvoja, ihmiskäsitystä ja arvoja. Mulla on rima korkeella, varsinkin ensimmäisen jakson aikana, mikä käsittelee lapsia ja nuoria. Koska sain työtodistukseeni päiväkodista kiitettävät arvosanat ja vielä sanalliset kehut, mulle tulee oleen tooooodella suuri pettymys, jos harjottelussa ja näyttöviikolla onkin jotain mätää mun arvioijan mielestä, enkä sais kolmosta.
Arvosteluasteikko kun on nykyään 1-3, se on mun mielestä ihan tyhmä. Tuntuu että 3 pitäis jo osata kaikki, vaikka oppimassahan me vasta ollaan. Kakkonen tuntuu huonolta, koska oon tottunu arvosteluasteikkoon 1-5, missä tietenkin kakkonen ei ollu enää hyvä numero.

Lapset on vielä ollu kotona ja päiväkoti niillä alkaa 5.1 Joulunpyhät inhottavasti sekottaa tutustumista, ens viikon lopussa käydään tutustuun mutta tiedä sitten mahtaako suurta hyötyä olla kun sitten ollaan taas joulunaika kotona ja sen jälkeen "kylmiltään" sitten hoitoon.
Pimu ei oo suuremmin reagoinu mun poissaoloon, toki on ehkä enemmän sylissä ja hakee välillä huomioo läpsimällä. J sen sijaan on ollu vähän itkusampi, varsinkin iltasin. Kaikki pienetkin asiat alkaa itkettään (esim. legot ei pysy niinkuin hän haluaa) ja välillä sitten puhuu kuinka on ikävä eikä haluis että mä lähen kouluun. Itelle tulee tosi kurja olo, mutta toisaalta J on jo kohta 5 vuotias ja pidän sitä jo hyvänä aika mennä päiväkotiin, vaikkakaan se ei tällä hetkellä itteeni lohduta.

Meillä on valittavan osaamisalaks vanhustyö tai sairaanhoito ja huolenpito. Mua olis eniten kiinnostanu lapset ja nuoret, mutta sitä vaihtoehtoo meillä ei tossa ole. Avoimin mielin menen harjotteluihin, ties vaikka tykästyisinkin vanhuspuoleen vielä enemmän (vaikka nyt on vaikee kuvitella niin). Koulutuksen kesto on meillä 1.12.14-21.9.2016. Mikäli saan hyväksiluettua edellisistä opinnoista valinnaisia, niin koulu loppuu vähän aiemmin.

Koulun jälkeen ei raaski tehä oikein mitään. Ei viitti lähtee mihinkään ilman lapsia (huomenna on kyllä ripsihuolto!) ja tuntuu ettei aikaa oo oikein mihinkään, vaikka koulu loppuukin jo klo 15. Netissäkään ei kerkee niin paljon pyöriin ja onkin outoo illalla tajuta että hei, mä en oo facebookkia selannu koko päivänä! :D Luonnollisesti täälläkin on tullu käytyä vähemmän, eikä joka päivä, mikä saa aikaan sen, että kun kirjautuu sisään ja on monia uusia tekstejä luettavana niin on jotenkin sekava olo. Ei tiiä mistä alottais, vaikka järjestyksessä aina luenkin kirjotukset. Hankala selittää. Mutta älkää siis ihmetelkö jos en kommentoi joka postausta, koitan kommentoida ainakin siihen minkä ootte viimesimpänä kirjottanu <3

Hey brother!

Mulla on kaks veljee. Isoveli ja pikkuveli. Musta tuntuu, että mulla on aina ollu joku erityinen side pikkuveljeen, sen takia koska se on nimenomaan pikkuveli. Joku suojeluvaisto tai mikä lie.

Meillä on 6 vuotta ikäeroo, tai viis ja puoli jos tarkkoja ollaan. Koska oon aina ollut tosi lapsirakas, pienempänäkin tykkäsin hoivata mua pienempiä, niin mähän oon ollu ihan intopiukassa kun oon saanut pikkuveljen. Ja taidokkaasti oon kuulemma sillon hoitanukkin pikkuveljee. Ajat on varmaan muuttunu melko paljon, koska muistanpa joskus ala-astellaa hakeneeni rattailla pikkuveljee päiväkodista, jos oon päässyt aikasin koulusta. :)

Perhe ja sukulaiset on mulle tosi tärkeitä, enkä osaa tai edes haluais eritellä kuka on missäkin tärkeysjärjestyksessä. Mutta siltikin, pikkuveljeen tää suhde on jotenkin erityinen. Sen teinivuosina oon välillä huolehtinu sen menemisistä (en kuitenkaan mitenkään pakosta, mun vanhemmat on kyllä aina hoitanu huolehtemisen, mutta tää on vaan tullu mulle ihan itekseen) ja muutenkin pärjäämisestä. Pikkuveli on meidän Pimun kummi ja molempien lapsien elämässä ollut alusta lähtien.
Oon ilonen siitä, että meiän suhde on pysyny sisarellisena, eikä olla erkaannuttu. Yhessä voi nauraa, kettuilla toiselle ja välillä vähän tiuskiakkin jos on huono päivä jommalla kummalla.

Voin luottaa sen apuun ja se varmasti tietää, että isosiskoon voi aina tarvittaessa turvautua <3


"Hey brother
There's an endless road to be discovered
Hey sister
Know the water's sweet but blood is thicker
Oh, if the sky comes falling down, for you
There's nothing in this world I wouldn't do

What if I'm far from home?
Oh brother I will hear you call
What if I loose it all?
Oh sister I will help you back home
Oh, if the sky comes falling down, for you
There's nothing in this world I wouldn't do"

(Avicii - Hey Brother)

Toivon, että J:lle ja Pimulle muodustuu erittäin lämpimät ja läheiset välit. Sisarussuhde on jotain niin arvokasta ja hienoo. 

Lapset ravintoloissa tai terasseilla.

Mä luulen olevani aika tarkka toisinaan alkoholin käytön kanssa, kun lapset on mukana. Alkoholi ei oo meillä mikään mörkö, mitä ei saa ikinä lapset nähdäkkään - päinvastoin, mun mielestä on tärkeetä näyttää tervemalli käyttää alkoholia. Saunakalja on mun mielestä ihan normaalia sekä ruuan kanssa viinin/oluen juonti. Tosin, meillä ei juoda ikinä ruuan kanssa viiniä, olutta tai oikein mitään muutakun maitoo. Mutta jos ollaan jossain muualla, ei mua häiritse muiden ruokajuomat. Alkoholista ei tarvi tehdä mitään suurta numeroo, kun sen käyttökin pysyy lasten nähden normaali rajoissa.

Oon miettinyt kuitenkin monet kerrat omaa, hieman ehkä outoa ajatusmaailmaani. Kesällä ihmiset käy enemmän terasseilla nauttimassa auringosta ja kylmästä juomasta - normaalia. MUTTA, jostain syystä täällä, omassa koti kaupungissani (tai edes viereisessä kaupungissa) en vaan osais mennä lasten kanssa istumaan terassille. En edes juomaan sitä yhtä. Luultavasti en edes juomaan limpparia. Terasseilla kyllä tykkään käydä, mutta kavereitten kanssa, ilman lapsia.
Sitten taas mun ajatusmaailma muuttuukin, jos ollaan jossain reissussa. Ulkomailla ei tunnu yhtään oudolta mennä käymään jossain terassille istumassa, kuumuuden takia pitääkin juoda välillä, jos omaa vesipulloo ei satu raahaan kokoaikaa mukana. Tietysti lapsien kanssa paikkaa katsois ehkä vähän tarkemmin, mutta en oo vielä sellaseen ruokapaikkaan törmänny, mihin en vois terassille lapsiani viedä.
(Voisin kai korjata taas sen verran, että ite en juo yleensä yhtä/muutamaa. Terassille mennessä ulkomailla, otan aina Cokista tai muuta limua, alkoholia sitten vain kun on tarkotus viettää iltaa kavereiden kanssa.)

Onko kellään muulla samanlaista ajatusmaailmaa? Käyttekö terassilla perheen kanssa koskaan?

Tästä päästään sopivasti ravintolassa käymiseen lasten kanssa.
Kreikassa huomas kesällä suuren eron, miten lapsiystävällisiä muualla ollaan. Ravintolassa henkilökunta leperteli aina lapsille, ohi kävellessään jäi ilmeileen niille ja naureskeli lapsien ilmeille. Muuu ravintolan asiakkaat katteli lapsia ystävällisesti hymyillen, osa myös pelleili ilmeillä omasta pöydästään.

Suomessa tälläseen harvemmin törmää. Ei täälläkään työntekijöt oo töykeitä ollu, mutta samanlaista palvelua saa oli lapset mukana tai ei. Muista asiakkaista puhumattakaan....
Toisaalta ymmärrän kyllä sen, jos kyse on hienosta ravintolasta.

Itse en veisi lapsiani oikein hienoon paikkaan, missä on hiljasta ja ihmiset juttelee toisilleen tyyliin kuiskimalla. Musiikki soi taustalla, eikä mistään kuulu suurempaa meteliä. Yhtä äkkiä tän kaiken rauhallisuuden katkasis meidän Pimun kiljuminen, kun lusikka ei pysynytkään pystyssä lautasella. Öööh, juu ei kiitos meitä sellaseen paikkaan.

Me käydään melkein aina Pancho villassa, kun käydään jossain syömässä koko perheellä. Se on mun mittapuulla perus heseistä, mäkeistä ja raxeista asteen hienompi paikka, mutta ei vielä liian hieno esimerkiksi siihen, että lapset saa opetella käytöstapoja :D

Silti mun mielestä jokapaikassa, olisi suotavaa että muut kanssa syövät ihmiset otettaisiin huomioon. Jos ruokia joutuu jonottamaan lähemmäks tunnin, on oletettavaa että pienet ei sitä jaksa hiljaa odottaa. Sillon me käännytään pois ja etsitään toinen paikka. J on jo sen ikänen, että ymmärtää mitä saa tehdä ja mitä ei. Se ei enää karju mielenosotuksena, vaan osaa jo sanoo jos joku asia ärsyttää. J:n saa hiljaseks puhumalla. Usein käydään syömässä kaveri pariskunnan kanssa, kellä on samanikäset lapset. Jos poikien meno yltyy kovaääniseks leikkimiseksi ja juoksemiseksi, siinä vaiheessa mun mielestä on vanhemman tehtävä viheltää peli poikki.

Mun aikana muut lapset on tervetulleita perus ravintoloihin, eikä muiden lapsien äänet häiritse.
Mutta, jos joskus menisin ILMAN lapsia rauhallisesti toisen aikuisen kanssa syömään hienoon paikkaan, niin kieltämättä voisi olla että itteeni vähän lapsien kiukuttelun ja kyllästymisen äänet häiritsis...

Joulua kotiin.

Tänään oli ensimmäinen koulupäivä. Tosi kivalta vaikutti meiän luokka, kovin ollaan eri ikäsiä mutta tosi hyvin tultiin juttuun ainakin nyt aluks :) Toivottavasti koko opiskeluajan, eiköhän. Etäpäiviä on ekassa jaksossa ihan mukavasti ja koitankin mahd.paljon pitää sillon lapset kotona ja saada tehtäviä tehtyä illalla. Tai edes lyhyempää päivää päiväkodissa.

Koulujutuista enempi sit kun ollaan päästy kunnolla alkuun.

Tänään kaivettiin varastosta joulukortiste laatikko. Me ei olla ikinä joulua kotona, mutta tykkään silti vähän laittaa joulua tunnelmaa kotiin. Olkkariin ja keittiöön vaihtu verhot ja valoja tuli muutamia.