Miehiä

Facebookissa kiertää sellanen haaste, missä viiden päivän ajan laitetaan jostain omasta mielestään hyvän näkösestä julkkis miehestä kuva.

Mä toteutan sen nyt tänne, en joka päivä erikseen vaan tähän kaikki.
Totta puhuen mulle tuli vaan yks ainut hyvän näkönen heti mieleen, muita joutu hetken miettiin ja hakeen. Onhan niitä komeita varmasti, muttei oo jääny mieleen.

Ykkösenä se paras tietysti, vaikkakan henkilö ei edes ole tässä täysin oma itsensä vaan hahmo.

Tässä se, Vatasen Jussin Kingi hahmo!!

Tämä ei varmaan esittelyjä kaipaa?? :)

Vähän aika sitten tuli telkkarista Prinsessa elokuva, missä oli Peter yhtenä näyttelijänä. Siinä roolihahmossa ei kyllä herra ihan edukseen ollut :D

Sitten Samuli. Siinä on jotain, en tiedä mitä. Pitkä tukkasena se ei oikein iske muhun, mutta tälläsillä lyhyillä hiuksilla juu :)

Tätä viimestä sai jo ihan oikeesti miettiä ja pohtia, että kenet keksii, Jukka sitten tuli pinnistelyjen jälkeen mieleen. Yleensä vaalee hiuksiset miehet ei ehkä oo niin "heikko" kohta, mutta pääsipä tälle listalle nyt sitten kaks blondia kuitenkin :)

Onko kellään yhtään samantyylisiä miehiä listallaan? :) Kaikki ketkä vaan haluaa, niin tehkääpä samanmoinen postaus :)

Viikonloppua (ja postaus toiveita)

Tuntuu että tää blogi on jääny niin varjoon nyt kaiken koulu ja päiväkoti hässäkän keskellä. Ei oo oikein ideoitakaan mistä kirjotella, kun ei viitti kokoajan kirjottaa jotain kouluun liittyvää, eikä meiän arkipäivissä hirveesti kerrotavaa oo.

Jos jollain on jotain postaus toiveita, niin pistäkääpä tuleen :)
Mä oon ite kyllä aina huono keksiin niitä toiveita muille, kun muilla on välillä sellasia postauksia ollu missä on toiveita kysytty.

Mulla oli tää viikko koulussa kevyttä, maanantai koulua ja keskiviikko oli vapaaehtonen matikan päivä (tai 8.30-11.30) johon riensin kiireenvilkkaa, sillä tällä matikka päällä tulevat lääkelaskut ahistaa hurjasti.
No mut joka tapauksessa, mun viikonlopu siis alko jo oikeestaan torstaista. Ei olla mitään kummempia puuhailtu, perus ulkoilu-ruuan laitto-päikkärit meininkiä vaan ollu.

Eilen pidettiin J:n kanssa kaksin herkkuilta sen jälkeen kun Pimu meni nukkuun ja katottiin hetki jotain lastenelokuvaa netflixistä. Ihana miten pienestä lapsi onkaan tosi ilonen, sille on niin iso juttu että herkutellaan yhessä ja katotaan yhessä elokuvaa. Tälläkin hetkellä kun Pimu on päikkäreillä, J kattoo lastenelokuvaa ja mä kirjotan vieressä tätä, mutta onhan se eri asia kun aikuinenkin seuraa elokuvaa eikä tee mitään muuta.

Tänään aamupäivällä käytiin kaveriperheen luona, testaamassa isin uutta ylpeyttä = mönkkäriä. Pimu pelkää kovia ääniä joten se ei oikein mönkkäristä välittäny (niinkun ei tämä äitikään) mutta J oli tietty ihan intona, hienosti päästeli lasten mönkkärillä pellolla :)

Illalla mulla oli kahen kaverin "viiskymppis" synttärit (eli 25v + 25v) ja kai sitä pitäis alkaa kohta itteensä vähän laittamaan niitä varten.

Mukavaa viikonloppua kaikille :)

Miten menee päiväkodissa.

Lapsosethan alotti päiväkodissa 5.1.
Sitä ennen käytiin tutustumassa ennen joulua ja joulun jälkeen yhtenä päivänä. J:n puolesta en niinkään jännittäny, se jo odottikin hieman innoissaan päiväkodin alkua. Heti tutustumassa sillä meni loistavasti ja halus jäädä yksinään isojen puolelle ja mä menin Pimun kanssa pienten puolelle.
Hyvin meni Pimullakin tutustuminen, pientä ujostelua alkuun mutta ei kuitenkaan roikkunut mun jaloissa koko aikaa.

Ensimmäinen päiväkotipäivä oli 8-12, isi oli vielä sen päivän vapaalla joten saatiin hieman lyhyempi päivä. No tiistaihan olikin sitten Loppiainen ja vapaa. Ke, to ja pe saatii myös lyhemmiksi päiviksi kun mun isä pääsi hakeen lapsia aiemmin, eli taas klo 12.

J jäi päiväkotiin sillonkin tosi reippaasti, Pimu tietysti vähän itkeskellen. Ulkona oli itkettäny, isojen ja pienten puolen ulkona erottaa aita, mikä oli sitten ollu J:lle vähän kurja kattella itkevää pikkusiskoo. J olikin sitten päästetty pienten puolelle hetkeks.

Jo toisena päivänä saatiin terveisiä, että päivä oli menny todella hyvin siihen nähden että oli vasta toinen päivä. Kolmantena päivänä Pimu alko vähän nyyhkyttään, mutta kurottu ite hoitajan syliin ja jatko nyyhkytystä siinä. Hoitajat vaikuttaa tosi mukavilta ja Pimu on selvästi ottanut yhden niistä "omakseen" ja aamujätöt on helppoja sillon kun tämä hoitaja on siellä, sillon Pimu ei jää itkeen mun perään vaan tyytyy halailemaan hoitajaa.

Alotuksesta on ollu nukahtamisen kannalta hyötyä, illalla Pimu ei enää pölöttele sängyssään vaan sippaa samantien. Päiväunet on päiväkodissa jääny hieman lyhyemmiks kun kotona, eikä ruokakaan oo oikein maistunu mutta eiköhän nekin pikku hiljaa.

Kaikenkaikkiaan nyt voin sanoo että stressasin kyllä liikaa ja osittain turhaa, niin hienosti on alku sujunut. Toivottavasti jatkuukin samaan malliin.
Lapsille on 15pv/kk sopimus, sekin varmaan vähän helpottaa alotusta sekä tietysti vaan puolipäiväset hoitopäivät sillon tällön :)

Opiskele ennen lapsia!

Ennen mä oon ehkä vähän ihmetelly vauhkoomista siitä, että ammatti pitäis olla hankittuna ennen lapsien tekemistä. Varsinkin vähän nuorempia äitejä tunnutaan välillä vähän moitittavan siitä, että kun ei sitä ammattiakaan ole vielä hankittuna.

Niinkun oon kertonukkin, niin mä oon opiskellu ennen J:n syntymää kaksi ammattia, eikä kumpikaan niistä sit kuitenkaan oo ollu se, mitä oon halunnu tehä. Mun mielestä muutenkin on hurjaa ajatella, että peruskoulun jälkeen pitäis osata ajatella, mitä haluaa tehdä isona, mahdollisesti koko loppu elämänsä.
Tietysti opiskelusta ja varsinkin vakipaikasta on hyötyä, kun se olis odottamassa sitten kun kotona olon jälkeen koittaa aika työelämään palata. En oo ikinä ajatellu sitä huonona asiana, mutta en myöskään oo pitäny maata kaatavana asiana, jos jollain ei sitä ammattia oo ollu ennen lapsen/lapsien saamista. Ehkä koska oma tilanteenikaan ei sen suhteen oo sinänsä parempi ollu, siinä mielesssä että ammattia mitä haluan tehdä, niin ei ole opiskeltuna ollut.

No tällä hetkellä on mieli vähän muttunut. Ihan oman jaksamisen takia.
Kun menee kouluun siinä vaiheessa kun lapsi on elämässä, tuntuu kaikki hitusen vaikemmalta.

Ennen koulun alkua saa stressata päiväkotipaikasta. Jos käy huono tuuri, sen saa toiselta puolelta kaupunkia ja varsinkin ilman autoa, voi aamuherätykset olla julmetun aikasin. (Tietysti sama tilanne olis, vaikka menisi sinne vakipaikkaansakkin, mutta vertaan nyt opiskeluun ennen lapsia)

Ensimmäiset päivät/viikot meneekin sitten ihmisestä riippuen, vähän ajatukset huidellen siellä ja täällä. Miettii miten se lapsi siellä nyt pärjää ja kuinka sillä sujuu. Vaikee keskittyä itse aiheeseen, välillä meinaa vähän itkettääkkin.

Jos on nuorisopuolella opiskelemassa, usein vanhemmuus kasvattaa henkistä maailmaa. Sillon voi tuntee olevansa melko eri aaltopituudella kaikelle kikattelevien teinien kanssa. Ongelmat on täysin erilaisia, itse pohtii suostuuko se lapsi taaskaan syömään koko päivänä hoidossa, luokkakaverit pohtii mistä sais hakijan viikonlopun juomille.
No, aikuispuolella tätä ongelmaa tuskin on.

Sitten se mikä itseeni on alkanu pohdituttaan, miten hemmetissä sitä jaksaa?? Siis ihan oikeesti. Jos sairastelu kierre iskee päiväkodin alotuksen jälkeen, niin siinähän sitä ollaan. Yöt nukutaan huonosti tunnin välein itkeskelevän lapsen kanssa, sitten pohdit onko lapsi päiväkoti kunnossa vaiko ei, kuumetta ei kyllä oo mutta jaksaako se siellä touhuta normaalisti.
Jos lapsi ei olekkaan päiväkoti kuntonen, hyvässä lykyssä saat tutun hoitajan kotiin (sukulaisen), aamulla sitten mietiskelet herätessä, että kumpi sitten onkaan parempi vaihtehto; saada hoitaja eikä joudu oleen koulusta pois vai herätä muutamien nukuttujen tuntien jälkeen ja kipittää kouluun, päähän ei jää varmasti mitään kun väsymys jyskyttää päässä.
Jos hoitajaa ei löydy, sitten stressaakin sitä miten selviytyä koulusta jos poissaoloja tulee liikaa.

Meillä on onneksi etäpäiviä suht paljon, mikä on suuri plussa siihen nähden että olisin palannut työelämään ja tehnyt 5 päivästä viikkoo. Koulupäivien pituus (8.30-15) on myös mieluisa, jotta päivistä ei tuu lapsille hirveen pitkiä.

Mutta kyllä silti vaan kaduttaa, että miksi en oo opisellu tätä ammattia jo peruskoulun jälkeen.

Onko rakkaus tahdon asia?

Oon lukenu pari kirjotusta mikä käsittelee sitä, että rakkaus on tahdon asia. Jos tahdot, niin rakastat etkä eroa. Niin kovin yksinkertaselta ja helpolta se kuulostaa, että kun vaan tahdot tarpeeksi niin kaikki onnistuu. Varsinkin toinen kirjotuksista oli vallan kärkkäästi ja mustavalkosesti mielestäni kirjotettu.

Onko se tosiaan niin, että tahdolla voi vaikuttaa tunteisiin?
Mun mielestä ei.
Toisessa kirjotuksessa oli niinkin yksinkertainen asia, kun että jos pariskunta riitelee usein, niin mikäs siihen sitten on ratkastu? Lopettaa riitely tietysti, helppoa eikö? Mutta kuinka helppoo se on sitten käytännössä, jos asiat vaan on niin solmussa ja toista kohtaan ei tuntiskaan enää muutakun inhoa.

Mä en oo joutunu lapsena, tai vanhempanakaan kuunteleen mun vanhempien riitelyä, joten kokemuksesta en voi tässä puhua. Mutta kuvittelisin, että ei se riitelyn lopettaminen ja takasin rakkauteen palaaminen oo aina siitä kiinni etä haluaako vai ei.

Mietin sitä, että kuka oikeasti HALUAA sitä että perhe hajoaa ja päädytään eroon? Varmaan jokainen lähtökohtasesti haluais olla onnellinen ja pitää sen perheen yhdessä. Mutta joskus se ei vaan toimi niin.

Entä jos ootkin sinkku ja sulla on joku super hyvä ystävä, joka kertoo että sillä onkin vähän vahvempia tunteita. Kaikin puolin hän olis aivan täydellinen kumppaniks, mutta omat tunteet ei vaan oo muutakun kaverillisia. Tahtomallako ne sais muutettua?
Jos lapsella onkin vähän surullisempi elämänpolku ja hän on esimerkiks sotkenu elämänsä täysin huumeilla ja huumeveloilla, varastanut vanhemmiltaan kaiken mitä irti lähtee. Kuinka moni vanhempi silti rakastaa lastaan ihan täysiä ja on erittäin huolissaan jatkuvasti lapsestaan, vaikka mitään sen pelastamiseen ei oo enää tehtävissä. Ja kuinka moni niistä vanhemmista ehkä toivoo joskus, että voi kun siitä huolehtemisesta ja rakkaudesta vois päästä irti, jotta omakin elämä hieman alkais rullaamaan. Mutta ei sekään varmaan niin mene, että kun et tahtoisi enää rakastaa.

Mitä mieltä te olette, onko rakkaus vain tahdon asia?