Kiviniityn kotieläinpiha

Tänä aamuna oli ihan sellanen fiilis, että pakko lähtee johonkin. Tehä jotain muuta, kun mennä vaan johonkin leikkipuistoon niinkun joka ikinen viikonloppu.

Aloin googletteleen kotieläinpihoja ja kuin tilauksesta, J kun katteli aamulla lastenohjelmia niin tuli mainoksia kotielinpihoista, josta bongasin myös tän :D Sopivan matkan päässä, joten sinne suunnattiin!

Eläimiä löytyy paikan kotisivujen mukaan n.200, eri lajeja yli 30. Pimu tykkää kovasti eläimistä, sen kanssa saa vaan olla vielä tarkkana kun pienet sormet työntyy joka ikiseen häkkiin. Mukavaa oli, että eläimiä sai syöttää, se oli lapsille kovin mieluista puuhaa.

Paikka oli erityisen kiva, kun sieltä löyty kaikkee muutakin kun vaan eläimiä. Hevos/poni ratsastus makso 3e, se oli ainut pettymys. Matka oli muutama sata metriä ja sitten ne käänty jo takas päin.
Alueelta löyty sähkömönkkäreitä, polkuautoja kahesta eri paikkaa, leikkipaikka (keinut, liukumäki, hiekkalaatikko+leluja, pomppukeinu, karuselli) trampoliineja, pomppulinnoja ja näytti mönkkäri ajelujakin lähtevän, peräkärryyn sai mennä istuun.

Meillä oli omat eväät mukana, grillipaikkoja olis useempia ja ne oli ihan kivoja. Suosittelen käymään, mikäli matkaa ei oo ihan hirveen paljon! :) Aurinkoisella kelillä olis tosi kiva paikka viettää vaikka koko päivä ulkoillen.

Vesirokkoja ja tutittomuutta

Otsikko kertoo aikalailla blogin hiljaiselon syyn. AI LUOJA MÄ OON POIKKI!!!

Pari viikkoo sitten Pimulla alko vesirokko, edellis päivänä oltiin tutit jätettu lintu vauvoille. Tai lapset oli isällään ja ne oli jättäny, melko hyvin oli menny. Pari kertaa yöllä itkeny ja nukahtaminen kestäny vähän kauemmin. Sitten kun samaan syssyyn alko vesirokko, niin mikään ei nukkumisen osalta mennytkää enää niin hyvin.
Niin ja siihen soppaan lisättynä vielä Pimun temperamenttisuus, niin ai nam mikä soppa.

Tuttiahan ei ikinä kuuluis kipeenä vierottaa, eikä oltais niitä samaan aikaan ajotettu mikäli ois tienny että vesirokko on tulossa. Takasin sitä ei kuitenkaan enää viittiny antaa, koska seuraavalla kertaa ei läpi olis enää menny mihinkään tutin antaminen - nehän ilmestyy sieltä takasin halutessa.

Päiväunet on neidin mielestä vieläkin turhia, paitsi päiväkodissa. Mutta kotona ei nukuta, vaikka ennen vedettiin kolmenkin tunnin unia. Yöunille nukahtaminen on nyt helpottunu, ettei vaadi istuu vieressä ja silittään, mutta kyllä on silti iltoja kun se kestää hieman pidempään.

Vesirokon aikana yöllä heräs ja sai kaameita raivokohtauksia, varmaan koska näppylöitten kutina ärsytti. Mulla saatto mennä kakskin tuntia, kun istua kykin sängyn vieressä vaikka siitä ei mitään hyötä tuntunu olevankaan.

Lääkäristä saatiin atarax resepti, joka on allergialääkettä. Sillä on unettava vaikutus. Kaks yötä Pimu nukkukin sitten kokonaan Vesirokko voiteesta tuntu myös olevan apua, kun pää kutisi yöllä ihan hirveesti.

Nyt sitten, niinkun odotettavissakin oli, on ekat näpyt ilmestyny J:lle Nopeestippa ilmestyykin, aamulla kun herättiin en huomannu mitään. Aamupalalle mentäessä näin kaulassa ja naamassa, nyt niitä alkaa putkahdella sitten muuallekkin. Että uusinta kierros vaan sitten öitten suhteen. Jos nyt päästäis J:n kohdalla vähän ees helpommalla.

Kuinka monen perheessä on vesirokko sairastettuna?

Kuva juhannuksena mökiltä.

Live Aid sekä Korkeasaari

Viikonloppuna tuli vierailtua Helsingissä kahteen otteeseen.

Lauantaina oltiin ystävän kanssa Lastensairaala konsertissa. Startattiin kotoo jo hyvissä ajoin, ehittiin käydä rauhassa syömässä ja kiertämässä muutama kauppa Forumissa.

Meillä oli istumapaikat, vaikka ei ihan toisessa päässä stadikkaa oltukkaan lavaan verrattuna, niin onhan se näkyvyys tosi huono. Näki että ihmisi heiluu lavalla, muttei niitä kyllä ilman screenejä ois tunnistanu. En saanu konsertista yhtä paljon irti, kun mitä bändien keikalla. Mutta toisaalta, eipä niitä voi oikein keskenään verratakkaan.

Omaksi ihmeekseni, pakko tunnustaa että illan parhaat setit veti mun mielestä Jari Sillanpää ja Robin ;'D  tai niissä  nousi vähän enempi fiilis.

Konsertti oli enemmän rakentunu sen ympärille, että se tuli telkakrista (mainoskatkot yms.) kun mitä ajattelin että se olis ollu.

Oliko kukaan muu tuolla?

Sunnuntaina lähettiin sitten aamupäivästä uudestaan Helsinkiä kohti. Mentiin kaveriperheen kanssa Korkeasaareen, odotukset oli korkeella eläinten suhteen, kun ei oo vielä kuumia kelejä.

No, odotukset saikin olla korkeella. Ei näkyny sen enempää kun kuumanakaan päivänä. Leijonat sentään nähtiin kunnolla :) Tyhjiä häkkejä näky vaikka kuinka. Jos vertaa Viron eläintarhaa ja korkeasaarta, niin viro vie kyllä voiton kuus nolla.



Sunnuntaina sitten alko Pimulle vesirokkokin ja siitä nyt kärsitään :/

Onni on ihanat hoitajat.

Elokuussa meidän lapset vaihtaa päiväkotia. Ne pääsee uuteen, elokuussa toimintansa alottavaan päiväkotiin. Odotan tiloilta paljon ja ennen kaikkea puhasta sisäilmaa, mikä ei tämän hetken paikassa ole taattua. Sen taia siirtohakemukset pistin menemään heti, kun lapset päiväkodissa alotti.

Miksi sitten tuntuu jotenkin niin kauheen pahalta, vaikka tuntuu kuitenkin ihan uskomattoman hyvältä että lapset sai paikat sieltä - hakijoita on varmasti ollut paljon. No, niiden arvokasta työtä tekevien ihmisten takia, jotka lapsiani siellä parhaansa mukaan hoitaa ja kasvattaa päivät. Tai ei, ei niiden takia. Vaan sen takia, että hoitajat meillä sitten vaihtuu.

Muahan jännitti ihan hirveesti varsinkin Pimun kohdalla hoidon alotus. Kaikki suju kuitenkin uskomattoman hyvin, mistä luulen että paljon vaikuttaa sekin minkälaisia hoitajia siellä on.
Kaikki ei vaan yksinkertasesti sovi sillä tavalla yhtä hyvin pienten ryhmään. Tarkotan sillä tavalla, että on kuin luotu siihen ryhmään. Isojen ja pienten ryhmässä on omat ja erilaiset haasteensa (en siis tarkoita, että isojen ryhmässä olisi jotenkin helpompaa). Pienten ryhmässä päivään kuuluu paljon perus hoitamista, syliä ja halimista. Pimu tykkää kovasti halailla ja on aikamoinen sylimaakari toisinaan. Suurin toiveeni taisi ollakkin se, että ryhmässä saa läheisyyttä. Se kuva, mikä mulle on jäänyt Pimun ryhmästä, on juurikin sellanen. Tietenkin perustan tunnelmani vain lyhyisiin, itse näkemiini hetkiin vienti- ja haku tilanteissa. Mutta kyllähän sen hyvin lapsestakin huomaa, onko siellä kaikki hyvin vaiko ei ole. Tai viihtyykö lapsi siellä, vai eikö viihdy.

En tiedä tuleeko lapsille yleensäkkin johonkin yhteen hoitajaan suurempi kiintymys, mutta Pimu on selvästi ottanu ihan omakseen yhden hoitajista, heti ensimmäisestä viikosta lähtien, Varsinkin sen hoitajan takia on niiiiiiiin haikee olo, että Pimu ei sen hoidossa enää saa olla.
Alussa kun hoitoon jääminen vähän itketti, niin tämän hoitajan ollessa aamussa, ei usein niin kovasti itkettänytkään, tai ainakin sen sylissä rauhotuttiin nopeesti.
Aamusin Pimu juoksee ilosena esitteleen vaatteitaan, tai jos hiuksissa on ponnari, pitäähän sekin hoitajille näyttää. Myös kuulemma aina käy halaamassa, kun hoitajia tulee töihin.

Ihan oikeasti, kaikkien kanssa ei vaan kemiat pelaa samallalailla. Mä oon ollut niin tyytyäinen hoitoon, mitä Pimu on siellä saanut,

Nyt murehdin jos hirveesti etukäteen (tyhmää....) että minkälaiset hoitajat tulee Pimun uuteen ryhmään. Mitä jos ei vaan jääkkään samanlaista fiilistä, kun mikä nyt on?!

Onko hyviä idoita, mitä ostaisi hoitajille muistoksi/kesän alotus muistamiseksi?

Koulu pohdintoja

Viikonloppuna vietettiin mun pikkuveljen ylppäreitä. Sen jälkeen tuli mietitittyä taas omaakin koulunkäyntiä, sitä että olis ihanaa kun valmistuis jo :D

No ei siinä, tykkään käydä kyllä koulussa. Päivät on lyhyempiä ja rennompia kun työelämässä ollessa. Viikkoihin on ripoteltuna myös etäpäiviä. Työharjottelut ne raskaampia osuuksia on. Meillä alkaa harjottelu juhannuksen jälkeen, heinäkuussa on kolme viikkoa lomaa ja sitten harjottelu jatkuu syyskuun alkuun.

Mä sanoisin kuitenkin että aikuispuolella opiskelu on ollut helpompaa, hieman ehkä vapaamman tuntusta (vaikkakin näin työkkärin kautta alkanut koulutus ei oo kovin vapaata - joka poissaolosta saikkulappu, matkusteluun ei yleensä myönnetä vapaata, jos on luvattomasti 5 pv pois, niin koulutus katkee automaattisesti eikä oo enää mitään tehtävissä) ja mukavaa. Meillä on pieni luokka, 12 oppilasta. Mikä mahdollistaa sen, että meillä on mukavan rento ja tiivis porukka.
Ensimmäinen Katu - jakso tuntu melkosen helpolta. Näin jälkikäteen vois sanoo, että 2 kuukautta opeteltiin leikkiin piirileikkejä. No ei se nyt niin ihan oo, mutta huomattavasti helpompi kun nykynen Hohu. Tää on paljon raskaamman tuntunen, enemmän tehtäviä, vaativampia tehtäviä, enemmän opittavaa ja mulle hyppy ihan uuteen asiaan - ikinä oo ollu vanhuspuolella töissä. Sen takia varmaan harjottelukin jännittää enemmän.
Suuri ero nuorisopuolella opiskeluun on noi etäpäivät. Tehtävien tekoon ja tenttiin lukuun on varattu etäpäiviä, mikä on lasten kanssa tosi hyvä juttu. Ne kun ei aina oikein onnistuis lasten ollessa kotona.

Kai mulla on intookin sitten opiskeluun nyt vähän enemmän, oon mä aina ollu suht hyvä/ok koulussa, en kuitenkaan todellakaan mikään kympin oppilas. En muista että ikinä oisin näin päntänny kokeisiin, mut nyt tulee oikeesti luettua (ja tuskailtua) monta päivää ja iltaa näitten parissa. Lääkelaskutentti meni onneks viime viikolla kerrasta läpi, wuhuu!

Jos mietit aikuispuolen ja nuorisopuolen välillä, suosittelen ehdottomasti aikuisopiskelua, ainakin jos on lapsia. Tietysti etäpäivät myös tarkottaa sitä, että vastuu omasta opiskelusta on niinä päivinä itsellä.