perjantai 19. kesäkuuta 2015

Vesirokkoja ja tutittomuutta

Otsikko kertoo aikalailla blogin hiljaiselon syyn. AI LUOJA MÄ OON POIKKI!!!

Pari viikkoo sitten Pimulla alko vesirokko, edellis päivänä oltiin tutit jätettu lintu vauvoille. Tai lapset oli isällään ja ne oli jättäny, melko hyvin oli menny. Pari kertaa yöllä itkeny ja nukahtaminen kestäny vähän kauemmin. Sitten kun samaan syssyyn alko vesirokko, niin mikään ei nukkumisen osalta mennytkää enää niin hyvin.
Niin ja siihen soppaan lisättynä vielä Pimun temperamenttisuus, niin ai nam mikä soppa.

Tuttiahan ei ikinä kuuluis kipeenä vierottaa, eikä oltais niitä samaan aikaan ajotettu mikäli ois tienny että vesirokko on tulossa. Takasin sitä ei kuitenkaan enää viittiny antaa, koska seuraavalla kertaa ei läpi olis enää menny mihinkään tutin antaminen - nehän ilmestyy sieltä takasin halutessa.

Päiväunet on neidin mielestä vieläkin turhia, paitsi päiväkodissa. Mutta kotona ei nukuta, vaikka ennen vedettiin kolmenkin tunnin unia. Yöunille nukahtaminen on nyt helpottunu, ettei vaadi istuu vieressä ja silittään, mutta kyllä on silti iltoja kun se kestää hieman pidempään.

Vesirokon aikana yöllä heräs ja sai kaameita raivokohtauksia, varmaan koska näppylöitten kutina ärsytti. Mulla saatto mennä kakskin tuntia, kun istua kykin sängyn vieressä vaikka siitä ei mitään hyötä tuntunu olevankaan.

Lääkäristä saatiin atarax resepti, joka on allergialääkettä. Sillä on unettava vaikutus. Kaks yötä Pimu nukkukin sitten kokonaan Vesirokko voiteesta tuntu myös olevan apua, kun pää kutisi yöllä ihan hirveesti.

Nyt sitten, niinkun odotettavissakin oli, on ekat näpyt ilmestyny J:lle Nopeestippa ilmestyykin, aamulla kun herättiin en huomannu mitään. Aamupalalle mentäessä näin kaulassa ja naamassa, nyt niitä alkaa putkahdella sitten muuallekkin. Että uusinta kierros vaan sitten öitten suhteen. Jos nyt päästäis J:n kohdalla vähän ees helpommalla.

Kuinka monen perheessä on vesirokko sairastettuna?


Kuva juhannuksena mökiltä.

4 kommenttia:

  1. Meillä se sairastettiin kun lapset olivat pienempiä. Poika oli niin täynnä näppylöitä, että koko iho oli ihan turtana, ei siis kutissut. Tyttärellä tauti on itseasiassa ollut kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla näppylöitä oli vain muutamia ja toisella kerralla sitten tosi paljon.
    Me päästiin taudin kanssa helpolla, ei valvottanut tai vaivannut oikeastaan lapsia ollenkaan.
    Itse sairastin eskari-ikäisenä vesirokon ja muistan olleeni todella kipeä ja se kutina oli ihan hirveää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. J:llä on yön aikana taas tullu lisää näppylöitä ja niitä on paljon, mutta ei kyllä oo valittanu että pahemmin kutiais. Ehkä silläkin sit niin.
      Mä oon myös sairastanu joskus eskari ikäsenä, mutta en muista taudista yhtään mitään :o

      Poista
  2. Mä sairastin aikoinaan koulun kesälomalla. Ei ollut kivaa, kun ulkona paistoi aurinko ja mun piti vain maata sisällä sohvalla melkein viikon verran, koska oli vähän kuumettakin. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei varmasti ollut kivaa :(( Me ulkoiltiin kyllä kun Pimulla oli rokko, kun päivisin oli ihan normaali eikä näpyt kutissu.

      Poista