Oon lukenu pari kirjotusta mikä käsittelee sitä, että rakkaus on tahdon asia. Jos tahdot, niin rakastat etkä eroa. Niin kovin yksinkertaselta ja helpolta se kuulostaa, että kun vaan tahdot tarpeeksi niin kaikki onnistuu. Varsinkin toinen kirjotuksista oli vallan kärkkäästi ja mustavalkosesti mielestäni kirjotettu.
Onko se tosiaan niin, että tahdolla voi vaikuttaa tunteisiin?
Mun mielestä ei.
Toisessa kirjotuksessa oli niinkin yksinkertainen asia, kun että jos pariskunta riitelee usein, niin mikäs siihen sitten on ratkastu? Lopettaa riitely tietysti, helppoa eikö? Mutta kuinka helppoo se on sitten käytännössä, jos asiat vaan on niin solmussa ja toista kohtaan ei tuntiskaan enää muutakun inhoa.
Mä en oo joutunu lapsena, tai vanhempanakaan kuunteleen mun vanhempien riitelyä, joten kokemuksesta en voi tässä puhua. Mutta kuvittelisin, että ei se riitelyn lopettaminen ja takasin rakkauteen palaaminen oo aina siitä kiinni etä haluaako vai ei.
Mietin sitä, että kuka oikeasti HALUAA sitä että perhe hajoaa ja päädytään eroon? Varmaan jokainen lähtökohtasesti haluais olla onnellinen ja pitää sen perheen yhdessä. Mutta joskus se ei vaan toimi niin.
Entä jos ootkin sinkku ja sulla on joku super hyvä ystävä, joka kertoo että sillä onkin vähän vahvempia tunteita. Kaikin puolin hän olis aivan täydellinen kumppaniks, mutta omat tunteet ei vaan oo muutakun kaverillisia. Tahtomallako ne sais muutettua?
Jos lapsella onkin vähän surullisempi elämänpolku ja hän on esimerkiks sotkenu elämänsä täysin huumeilla ja huumeveloilla, varastanut vanhemmiltaan kaiken mitä irti lähtee. Kuinka moni vanhempi silti rakastaa lastaan ihan täysiä ja on erittäin huolissaan jatkuvasti lapsestaan, vaikka mitään sen pelastamiseen ei oo enää tehtävissä. Ja kuinka moni niistä vanhemmista ehkä toivoo joskus, että voi kun siitä huolehtemisesta ja rakkaudesta vois päästä irti, jotta omakin elämä hieman alkais rullaamaan. Mutta ei sekään varmaan niin mene, että kun et tahtoisi enää rakastaa.
Mitä mieltä te olette, onko rakkaus vain tahdon asia?
Hyvää pohdintaa!
VastaaPoistaHm, miusta rakkaus on tahdon asia. En tiedä, mihin kirjoituksiin viittaat mutta rakkautta ei miusta voi pakottaa, sitä rakastuu kehen rakastuu, mutta se rakastuneena pysyminen ja rakastaminen joka päivä on tahdon asia. Ei rakkaus pysy ilman toisen huomioimista ja arvostamista, ja vaikka riitoja tulee joskus kaikille, niin on tahdon asia ja rakkautta jättää joistakin asioista sanomatta tai ainakin selvittää asiat oikealla tavalla eikä vain huutaen.
Omat vanhempani ovat eronneet, miehen eivät. On sanomattakin selvää, että toivon, että me olemme kuin miehen vanhemmat ja yhdessä aina. Olemme ottaneet mallia heidän tavastaan tehdä asioita yhdessä ja näyttää arvostuksensa toisille.
Mä koitin ettiä niitä kirjotuksia, että olisin linkannu ne tohon tekstiin mutta en löytäny niitä googlen syövereistä :/ Ei oo siis mun lukulistallani ollu ne blogit, vaan oon eksyny niihin kun joku on linkittäny facebookissa.
PoistaSiitä oon samaa mieltä, rakkautta pitää "hoitaa"/pitää yllä ja se on munkin mielestä tahdon asia tehdä niin. Mutta sitten jos jossain vaiheessa vaan tuntuu, että vaikka mitä olis koittanut tehä ja ne tunteet on vaan tyystin kadonnu, niin sillon luulen ettei niitä välttämättä kaikki saa takasin, vaikka kuinka haluais.
Muakin kiinnostaisi, mihin kirjoituksiin viittaat? (Haluaisin siis käydä lukaisemassa nuo ko. kirjoitukset ja muodostaa niistä sitten omat mielipiteeni vielä tämänkin lisäksi :D)
VastaaPoistaMutta mutta... Sanoisin, että tunteitaan ei voi pakottaa. Ei mikään tule pakolla; pikemminkin päinvastoin. Mutta minäkin ajattelen edellisen tapaan, että rakkaus on omalla tavallaan juurikin tahdon asia. Koska juuri se toisen kaikkinainen huomioiminen, se että saa toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi... se on juurikin tahdon asia.
Mutta tietenkin rakkauteen, rakastamisen ja yhdessä pysymisen vaaditaan muutakin :)
Kirjotinkin just tohon ylempäänkin kommenttiin, että en löytäny niitä kirjotuksia kun koitin ettiä niitä sillon, että olisin tohon linkannu :/
PoistaJa ajattelen (varmaankin :D) samalla tavalla tosta huomioimisesta ja muusta, että ne on tahdon asia pitää sitä yllä.
MInäkin olen lukenut varmaan nyt neljästä blogista vastaavan tekstin eikä ne ainakaan ole olleet minusta mustavalkoisia. :) Aika monessa on myös sanottu että ei nyt käsitellä narsismia, väkivaltaa, jne, vaan ihan vaan sitä arkea ja pelkkää "erilleen kasvamista". Ainakin tällä hetkellä tuntuu, etten voisi olla kirjoituksien kanssa enempää samaa mieltä. Todellakin ruuhkavuodet. EI mitään parisuhdeaikaa ja ainainen väsy, kun yöt menee valvoessa (huutavan) vauvan kanssa ja päivät isompien. Kaikki alkaa olla perseeseen ammuttuja karhuja ja pahaa sanaa tulee tulee sanottua yhden jos toisen.
VastaaPoistaEttä kyllä minäkin ajattelen tämän pitkälti olevan tässä vaiheessa tahdon-asia. :) Rakastuminen on erikseen. Ja jos ei niitä tunteita sitten löydy, kun tämä tästä helpottuu, niin katsotaan asiaa sitten. Siis toki tällä hetkellä ainakin rakastan tuota puoliskoa toooooosi paljon. Ja tahon raksataa ja olla yhdessä silloinkin, kun toinen käy kerrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrtakaikkisesti hermoille.
Eli komppaan yllä olevia, rakastuminen ei ole tahdon asia, mutta rakastaminen on. Toki sitä ystävääkin voi rakastaa, vaikkei siihen intohimoista rakkautta tai sellaista parisuhderakkautta olisi koskaan liittynytkään. :)
Pikku lapsi aika on toki vähän asia erikseen, sen aikana varmasti monella meneekin edes vähän huonommin parisuhteen osalta, kun on väsymystä ja univelkaa vaikka muille jakaa.
PoistaKyllä rakkaus varmasti on tahdon-asia, koska sen eteen joutuu tekemään pitkässä parisuhteessa paljon töitä ja sitä täytyy tahtoa. Siinä vaiheessa kuitenkin jos kaikki asiat ovat ihan solmussa ja toista kohtaan ei oikeasti tunne enään muuta kuin inhoa, niin on parempi erota. Lapsillekin on parempi nähdä vanhemmat onnellisena, kuin että olisivat yhdessä ja onnettomia. Itse erosin aviomiehestäni, koska suhteessa ei olisi ollut turvallista enää olla ja oikeastaan inhosin vaan koko ihmistä, enkä halunnut olla enää edes samassa paikassa. Se on ollut oikea päätös ja lapsi (lapset) ovat saaneet onnelisen ja ehjän kodin :) Monimutkaisia asioita, mutta uskon että tosirakkaus pitää yhdessä myös ne ajat, kun käydään ihan pohjalla!
VastaaPoistaHyvä että oot päässy pois suhteesta, missä ei oo ollu turvallista olla :/
PoistaOn varmasti lapsillekkin parempi ratkasu että isä ja äiti asuu erikseen, jos tunnelma kotona on koko ajan kylmä tai muuta, lapset vaistoo fiilikset niin helposti.
Minusta rakkautta lapseen ei voi verrata rakkauteen parisuhteessa. Rakkaus parisuhteessa saattaa joissakin tilanteissa ja kohdissa elämää olla hyvinkin tahdon asia. Ei haluamista vaan tahtomista, se on eri asia! Tahto rakastaa on kuin sisäinen päätös positiivisista, vahvistavista ja hyvistä ajatuksista sitä rakkauden kohdetta kohtaan.
VastaaPoistaRakkaus lapseen, oli sitten missä syöksykierteessä vaan, ei kyllä minust koskaan ole tahdon asia. Lapsiaan kyllä HALUAA ja tahtoo rakastaa aina ja iänkaikkisesti :)
No juu, se kieltämättä oli ehkä vähän huono vertaus. Lapsiin rakkaus on erilaista (ainakin mulla) mitä ketään muuta kohtaan.
PoistaEi mun mielestä ollut mitenkään huono vertaus, varsinkin kun otit just nuo huumeet esille. Mun tutulla vastaavanlainen tilanne ollut ja kyllä siinä meinasi äitikin laittaa välit omaan poikaansa poikki useaan kertaan: ei vaan raskinut..
Poista