Opiskele ennen lapsia!

Ennen mä oon ehkä vähän ihmetelly vauhkoomista siitä, että ammatti pitäis olla hankittuna ennen lapsien tekemistä. Varsinkin vähän nuorempia äitejä tunnutaan välillä vähän moitittavan siitä, että kun ei sitä ammattiakaan ole vielä hankittuna.

Niinkun oon kertonukkin, niin mä oon opiskellu ennen J:n syntymää kaksi ammattia, eikä kumpikaan niistä sit kuitenkaan oo ollu se, mitä oon halunnu tehä. Mun mielestä muutenkin on hurjaa ajatella, että peruskoulun jälkeen pitäis osata ajatella, mitä haluaa tehdä isona, mahdollisesti koko loppu elämänsä.
Tietysti opiskelusta ja varsinkin vakipaikasta on hyötyä, kun se olis odottamassa sitten kun kotona olon jälkeen koittaa aika työelämään palata. En oo ikinä ajatellu sitä huonona asiana, mutta en myöskään oo pitäny maata kaatavana asiana, jos jollain ei sitä ammattia oo ollu ennen lapsen/lapsien saamista. Ehkä koska oma tilanteenikaan ei sen suhteen oo sinänsä parempi ollu, siinä mielesssä että ammattia mitä haluan tehdä, niin ei ole opiskeltuna ollut.

No tällä hetkellä on mieli vähän muttunut. Ihan oman jaksamisen takia.
Kun menee kouluun siinä vaiheessa kun lapsi on elämässä, tuntuu kaikki hitusen vaikemmalta.

Ennen koulun alkua saa stressata päiväkotipaikasta. Jos käy huono tuuri, sen saa toiselta puolelta kaupunkia ja varsinkin ilman autoa, voi aamuherätykset olla julmetun aikasin. (Tietysti sama tilanne olis, vaikka menisi sinne vakipaikkaansakkin, mutta vertaan nyt opiskeluun ennen lapsia)

Ensimmäiset päivät/viikot meneekin sitten ihmisestä riippuen, vähän ajatukset huidellen siellä ja täällä. Miettii miten se lapsi siellä nyt pärjää ja kuinka sillä sujuu. Vaikee keskittyä itse aiheeseen, välillä meinaa vähän itkettääkkin.

Jos on nuorisopuolella opiskelemassa, usein vanhemmuus kasvattaa henkistä maailmaa. Sillon voi tuntee olevansa melko eri aaltopituudella kaikelle kikattelevien teinien kanssa. Ongelmat on täysin erilaisia, itse pohtii suostuuko se lapsi taaskaan syömään koko päivänä hoidossa, luokkakaverit pohtii mistä sais hakijan viikonlopun juomille.
No, aikuispuolella tätä ongelmaa tuskin on.

Sitten se mikä itseeni on alkanu pohdituttaan, miten hemmetissä sitä jaksaa?? Siis ihan oikeesti. Jos sairastelu kierre iskee päiväkodin alotuksen jälkeen, niin siinähän sitä ollaan. Yöt nukutaan huonosti tunnin välein itkeskelevän lapsen kanssa, sitten pohdit onko lapsi päiväkoti kunnossa vaiko ei, kuumetta ei kyllä oo mutta jaksaako se siellä touhuta normaalisti.
Jos lapsi ei olekkaan päiväkoti kuntonen, hyvässä lykyssä saat tutun hoitajan kotiin (sukulaisen), aamulla sitten mietiskelet herätessä, että kumpi sitten onkaan parempi vaihtehto; saada hoitaja eikä joudu oleen koulusta pois vai herätä muutamien nukuttujen tuntien jälkeen ja kipittää kouluun, päähän ei jää varmasti mitään kun väsymys jyskyttää päässä.
Jos hoitajaa ei löydy, sitten stressaakin sitä miten selviytyä koulusta jos poissaoloja tulee liikaa.

Meillä on onneksi etäpäiviä suht paljon, mikä on suuri plussa siihen nähden että olisin palannut työelämään ja tehnyt 5 päivästä viikkoo. Koulupäivien pituus (8.30-15) on myös mieluisa, jotta päivistä ei tuu lapsille hirveen pitkiä.

Mutta kyllä silti vaan kaduttaa, että miksi en oo opisellu tätä ammattia jo peruskoulun jälkeen.